Aluksi mihinkään liittymättä: Olenkohan
nyt lukenut vähän liikaa trillereitä iltayön unettomina tunteina, ja sitten on
nämä radikaalisti pimentyneet iltapäivätkin. Nimittäin eikö tuo pöytä ole aika
pelottavan näköinen?
Suoraan rikospaikalta:
***
Vihdoinkin meillä on taas kotiläppäri. En kyllä voi suositella kenellekään sitä pientä verkkokauppaa, josta kone tilattiin. Niillä oli Miehen huolella valitseman koneen tuotetiedoissa virhe, ja Mies henkilökohtaisesti varmisti että onko tämä tilaamamme laite nyt se haluamamme laite. Kyllä on juu. No ei ollutkaan, se kävi ilmi vajaan viikon kuluttua, kun luvattu toimitusaika oli jo ylittynyt. Muutimme tilaustamme ja maksoimme erotuksen; totta kai luvattu toimitusaika eli odottaminen alkoi alusta. Ja ylittyi, taas. Kun oli kulunut viikko eikä kone ollut vieläkään noudettavissa Turun noutopisteestä, Mies suivaantui ja ilmoitti peruvansa koko tilauksen. Verkkokauppaihminen soitti hädissään ja tarjoutui tuomaan koneen meille kotiin, autolla sieltä usean kymmenen kilometrin päästä, perjantai-iltana. Näin kävi. Kun Mies vähän ajan päästä avasi pakkauksen, kävi ilmi että kone ei edelleenkään ollut se mikä piti, vaan juurikin se väärä. "Ai, mä taisin ottaa sen väärän laatikon mukaan", totesi verkkokauppaihminen puhelimessa sitten. Pätevän oloinen kaveri kaiken kaikkiaan. Oikean koneen saimme kotiin toimitettuna lauantaina. "Voin jatkossakin toimittaa teille henkilökohtaisesti kotiin, jos tilaatte vielä jotain", tyyppi lupasi. Mahdetaanko tilata?
***
Hajanaisen, aivojeni tämänhetkistä rakennetta kuvastavan sekatavarapostauksen jatkeeksi kerron meidän sunnuntaiaamupäivästä.
Aikavaras on viime aikoina nukkunut yönsä noin klo 21-07.30. Jossain vaiheessa unta riitti pitempäänkin ja analysoin, että pimeät aamut varmaan väsyttivät kaveria. Esimerkiksi vielä edellisenä viikonloppuna jouduin herättämään lähes kellon ympäri nukkuneen Aikavarkaan yhdeksältä, ettei päivärytmi valuisi tuntia, paria totuttua myöhäisemmäksi.
Lauantaina kukko lauloi (Äidille, Aikavarkaan suulla) varttia vaille seitsemän. Eiiiiih, ajattelin. Huhhuh, huomenna varmaan sitten nukutaan. Illalla Aikavaras kuukahti hyvin ulkoilleena, reippaasti syöneenä ja innokkaasti saunoneena yhdeksältä. Ja heräsi sitten sunnuntaiaamuna kuudelta. (Okei, useissa lapsiperheissä tämä on ihan peruskauraa, mutta niissä muksut varmaan nukahtaakin puoli kasilta. Eikä mua haittaisi joutua nousemaan puoli seiskalta, jos tavallista lyhyempien yöunien nukkuminen ei silminnähden haittaisi Aikavarasta itseään.) Itku oli kovaa ja käheää, ei auttanut kuin nostaa kaveri syliin ja yrittää turhaan lohdutella. Ei, se tahtoi lattialle. Yritin kaikkeni, että lepäiltäisiin kiitos vaan vielä vaikka nojatuolissa. Ei. Sohvalla? Ei. Istuen - ei. Makuullaan, tulisit Äidin kainaloon? No ei! Laaaaattttialle! Mieskin heräsi meluun ja yritti; sama kierros ja sama lopputulos. Aikavaras osoitteli valonappuloita ja hoki "ummu!" eli laittakaa nyt hyvät ihmiset ne lamput päälle kun on ihan pimeää enkä näe leikkiä ("ummu" tulee ilmeisesti siitä, kun mä olen aina illalla ja ulos lähtiessä valoja sammutellessa sanonut, että "sammutetaan valot". Sammutetaan, ummutetaan, whatever).
Koko aamu meni aika lailla kärttyillessä ja hysteeristen riehuleikkien parissa. Keksi Mieskin siinä unenpöpperössään järjestellä viihde-elektroniikat uusiksi niin, että telkkari siirtyi aina suljettuna olevasta, antilapsiturvallisesta telkkarihuoneesta olohuoneen puolelle. Ehkä mäkin saan nyt joskus vilkaistua iltauutiset.
Jotta Mies sai vedettyä johdot loppuun asti ja aseteltua kaikki boksit ja säätimet paikoilleen ilman sellaista kaksitoistakiloista häiriötekijää, vein Aikavarkaan puoli kymmeneltä ulos. Eihän se kesken yönsä herännyt reppana jaksanut pihalla kuin parikymmentä minuuttia. Sitten se alkoi kailottaa khaakkha ja kieriskellä maassa ja nuolla hiekkaa. Ehdotin pikku kävelyä rattaiden kanssa, kaveri kiipesi heti kyytiin. Mentiin ehkä sata metriä ja se alkoi nukahtaa. Käännyttiin takaisin. Kaikkeni yritin, mutta kaksikymmentä metriä ennen kotiovea Aikavaras kuorsasi. Annoin sen nukkua viisi minuuttia, sitten lykkäsin rattaat varastoon ja nappasin kaverin kainaloon. Kuorsaus jatkui. Rekisteröin myös toppapuvun läpi puskevan kakkanhajun; jaa, sitä se kailotti siellä liukumäen takana. Ovi auki, riisumista tuulikaapissa. Ja kaveri nukkui edelleen. Haisi ja nukkui sinnikkäästi. Ei sitä muulla sanalla voi kuvailla. Nauroin ääneen ja avasin välioven, jotta Mieskin näki. Juteltiin äänekkäästi samalla kun riisuin haisulia ja itseäni ja edelleen se koisasi. Vasta kun laskin sen aulan matolle jatkamaan spontaaneja päikkäreitään, se heräsi ja lähti nonstoppina tutkimaan uusia johtoja.
Ja koska Mies elektroniikkalaitteita olkkarin tukevaan kirjahyllyyn asetellessaan seisoi keittiön tuolilla, myös Aikavaras näppäränä apinana oppi kiipeämään tuolille seisomaan. Kiva.
Maanantaina ennenaikaisesti herääminen toistui ja johti siihen, että kaveri nukahti rattaisiin kauppaan lähdettäessä ja veteli sikeitä kun mä valitsin munakoisoja ja basilikaa. Voi kääpä, tätäkö tämä nyt on ja miten kauan?
***
Ihan lopuksi autenttinen kuva-arvoitus: mikä eläin meidän taloyhtiön leikkipaikalla käy? Jäljet näyttävät lähes tuplasti naapuruston kissojen tassuja suuremmilta, enkä oikein usko että kukaan tulisi ohikulkijoilta piilossa sijaitsevan, vain meidän käyttämään hiekkalaatikko-keinu-liukumäki-kiikkulauta-viihdekeskukseen ulkoiluttamaan kultaisianoutajiaan.
Mies ehdotti Tärppää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti