”Voi miten söpö!” ihastelivat Miehen naispuoliset työkaverit, kun Mies näytti heille Aikavarkaan kuvia. ”Ei yhtään sun näköinen!”
Ei munkaan mielestä. Tosin mun mielestä Mieskin on silti
söpö.
Äiti-vauvaharrastuksissa olen pannut merkille, miten moni vauva muistuttaa
äitiään. Sain koemielessä palautettua verkkokalvoilleni kymmenen vauvatanssissa
tiistai-iltapäivisin heiluvaa käyvää äiti-vauvaparia. Niistä seitsemässä yhdennäköisyys on mun silmissäni selkeä, jopa huvittava.
En näe Aikavarkaassa minkäänlaista yhdennäköisyyttä
oman peilikuvani kanssa.
Ehkä me ollaan niin kuin ne kolme viimeistä äiti-vauva-paria,
joiden en huomaa muistuttavan toisiaan. Ehkä Aikavarkaassa yhdistyvät mun ja
Miehen parhaat piirteet (ja tuloksena on kiistämättä maailman kaunein vauva),
eikä hän siksi muistuta erityisen paljon meistä kumpaakaan.
Tai ehkä Aikavaras on jo liian yksilö. Ei random-vauva vaan täysin omanlaisensa, ainutkertainen, vähän
kummallinenkin. On vaikea nähdä ja vertailla objektiivisesti, kun kumpikin naama on niin tuttu.
Katsotaanpa uudestaan peiliin, minä ja Aikavaras.
Ollaan kuin kaksi marjaa. Nimittäin mansikka ja mustikka.
Tai lakka ja puolukka. Tai karpalo ja vihreä karviainen. Tai.. no joo.
Tajusitte varmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti