Evolutiivista itkua

Kun Aikavaras oli pariviikkoinen, pohdimme Miehen kanssa vaunulenkillä, ettei vauvojen itkussa ole evolutiivisesti järkeä. Vaikka vauva hakee itkulla huolenpitoa, luulisi että kivikautisten homo erectusten ja habilisten ja minkä lie arjessa itku olisi ollut syy hylätä poikanen. Selkä kaarella karjuva pikkuhabilis paljasti keskellä esi-neoliittista yötä sapelihammastiikereille ja luolakarhuille, mistä löytyy välipalaa.

Varmasti kampakeraamisen kauden äiti kärsi jatkuvista yöheräämisistä yhtä lailla kuin nykynainen, ja koska päivisin piti poimia pontevasti marjoja urosten metsästäessä, öisin valvottava jälkeläinen oli pelkkä riesa. Jätetään se tuonne kallionkoloon. Heitetään se susille.

Tulimmekin siihen tulokseen, että esi-isiemme vauvat eivät itkeneet.

Olen tainnut pari kertaa mainita hakasulkeissa, ihan vahingossa, Aikavarkaan yöhuutelut. Pahimmillaan viime viikkoina kaveri on nukkunut vain tunnin, puolentoista pätkissä. Huutelu ei ole varsinaista itkua, ja se hiljenee sekunnissa tutilla ja silityksellä. Kaveri tuskin on hereilläkään. Kääntyminen ja sittemmin konttausasentoon nouseminen aktivoivat pikku aivoja öisinkin.

”Miten yö meni?” Mies kysyy aamuisin. Hyvin? Huonosti? Nykyisin hyvä yö tarkoittaa, että olen saanut nukkua ainakin yhden kaksituntisen pätkän ja pari lyhyempää. Eli yhteensä vähintään neljä tuntia unta. Tällainen yö koittaa pari kertaa viikossa. Luksusta!

Ilmeisesti tämä on tavallista tässä vaiheessa, kun motorinen kehitys kiihtyy. Vaihe. Mikä ihana sana. Sehän tarkoittaa, että tämä kidutus on ohimenevää.

Netissä törmäsin Helsingin yliopistollisen keskussairaalan julkaisemaan artikkeliin vauvojen unihäiriöistä ja siitä, miten niitä tulisi hoitaa tai kohdella. Muuta uutta tietoa siinä ei ollut, mutta yksi lause pomppasi vieteriukkona silmille. Sen mukaan vauvojen öisellä itkulla on ollut evolutiivisesti tärkeä tehtävä: jos poikanen on unohtunut matkasta leiriä siirrettäessä, emo saattaa kuulla itkun vielä matkan päähän ja palata noutamaan sydänkäpy mukaan. Vauvan on siis tärkeää tarkistaa vähän väliä, onko hänet hylätty.

Unohtunut? Vai ”unohtunut”?

Piti linkata tähän kyseinen artikkeli tueksi ja todisteeksi, etten runoile omiani univelkapäissäni. Sivu on poistettu (selaimen välimuisti löytää sen vielä google-haussa, tai jotain vastaavaa tietoteknistä jargonia, mutta linkki ei toimi). Ehkä jonkun yöhuutelijan äiti on ilmoittanut Hyksin väelle, ettei heidän teoriansa pidä vettä.

P.S. Tämä postaus on ajastettu. Olen toivottavasti parhaillani nauttimassa lomapäivistä Etelä-Espanjan tapaksentuoksuisissa tuulissa. Kaikella todennäköisyydellä kuuntelen kuitenkin jonkin verran evolutiivista yöhuutelua sielläkin.