maanantai 25. maaliskuuta 2013

Mies työleirillä


Mies on nyt 2,5 viikkoa lomalla töistä. Siis toimistotöistä ja työmatkailusta. Loma-aikaa odotellessa tehtävälistalle oli kertynyt hommia jo joulusta lähtien:

Mies: Jos sitten lomalla vaihtaisi ne joululahjaksi saadut kiuaskivet paikoilleen.
Minä: Ja uudet kirjahyllyt pitää hankkia, nuo teräväkulmaiset heppoisen keppoiset avohyllyt on kohta vaaralliset kun Aikavaras konttaa ja kiipeää.
Mies: Totta. Koitetaan metsästää jostain käytetyt, ettei tarvi viedä rahoja Ikeaan. Ja sitten mä olen paljon Aikavarkaan kanssa.
Minä: Sopii.
Mies: Ja haluisin tehdä kunnon suursiivouksen, samanlaisen kuin jouluna.

Yritin muistuttaa, että Mies ehkä haluaisi myös löhötä katsomassa vaikka YouTubesta videoita, joissa Hitler kuulee ties mistä. (Edit: Niitä, jotka on hassuttelumielessä muokattu sen Hitler-leffan paasauskohtauksen päälle milloin minkäkin skandaalin huomioarvolla ratsastaen.) Ettei kannattaisi haalia liikaa tekemistä ja stressaantua.

Loma on alle puolivälissä. Miten menee?

Kirjahyllyt
Lainasimme Miehen vanhempien auton päiväksi ja saalistimme Nummessa sijaitsevalta huonekalukirppikseltä uudet kirjahyllyt. Tummaa puuta, lasiovet, lukittavat alakaapit. Tulevat tänään.

Syöttötuoli
Samalla reissulla löytyi Ekotorilta Aikavarkaalle syöttötuoli. Siinä on jonkun toisen aikavarkaan väriliitutöherryksiä, mutta eipähän tarvitse väriliituvaiheessa rajoittaa oman lapsen luovuutta sillä verukkeella, ettei se uutena hankittu hieno syöttötuoli mene sitten pilalle. Aikavarkaan tunkemista syöttötuoliin on harjoiteltu nyt pari päivää. Toistaiseksi selän takana on tyyny tukemassa.

Kampaaja
Sain vihdoin käytyä kampaajalla. Vuoden kestänyt tukankasvatusprojekti ei mennyt pilalle, mutta nyt hiukset ovat siinä kuosissa, että niitä kehtaa pitää aukikin. (Leikkasin itse käsipeilin ja askartelusaksien avulla niskatukan nips naps poikki Aikavarkaan ollessa kuukauden ikäinen. Tarkoituksena oli käydä siistimässä jälki vielä ennen ristiäisiä…köh köh. Eihän niistä ole kuin 4,5 kuukautta.) Samalla kaupunkireissulla hoitelin muita asioita. Sillä aikaa Mies hoiteli Aikavarasta, mikä olikin erityisen vaativaa. Kaveri nukkui koko poissaoloaikani, eli 2 tuntia tavallista pitempään. Reilua. 

Siivous
Teimme suppean suursiivouksen / laajennetun perussiivouksen.* Samalla järjestelimme olohuoneen ja makuuhuoneen uuteen uskoon, jotta uusille, aiempia leveämmille kirjahyllyille löytyi järkevästi tilaa.

*Mun perussiivous = pölyjen pyyhkiminen, imurointi, vessan siivous

Miehen perussiivous = Mies kerää omat pyykkinsä ja vie ne kylppäriin (en tiedä, mihin Mies kuvittelee villakoirien mystisesti katoavan kerran viikossa)

Mun suursiivous = mielellään ei koskaan, koska perussiisteyttä on ylläpidetty pitkin vuotta; kompromissina muutaman kerran vuodessa parkettien pyyhkiminen nihkeällä ja peilien puhdistus

Miehen suursiivous = kaikki mahdollinen alkaen siitä, että Mies lajittelee omia asiapapereitaan kaksi päivää

Kiuaskivet
Mies vaihtoi.

Ruoanlaitto
Mies on jo jonkin aikaa halunnut kokeilla jotain kauppakassi resepteineen kotiin -palvelua, on vissiin kyllästynyt mun mielikuvituksettomaan kokkailuun ja kyvyttömyyteen noudattaa ruokaohjeita. En ole halunnut sitoutua sellaiseen Miehen työ(matka)viikkoina, koska mun nähdäkseni se olisi useimmiten tarkoittanut sitä, että Aikavarkaan lisäksi olisin joutunut myös kokkaamaan kohtuuttoman vaikeita reseptejä raaka-aineista, joista en haluaisi laittaa ruokaa. Olen joidenkin ruoka-aineiden, tai oikeastaan vain lihojen, suhteen vähän nirso. Nyt Miehen loman suoman ruoanlaittovalmiuden kunniaksi kokeilimme tällaista palvelua, joten Mies on laittanut urakalla ruokaa. Valitettavasti reseptit eivät tehneet muhun vaikutusta. En juurikaan syö porsaanlihaa, ja nyt viidestä ruoasta neljä oli porsaanlihapohjaisia tai -maustettuja (kinkkua, pekonia, porsaankokolihaa). Hyvää tässä kokeilussa oli se, että mäkin huomasin ettei reseptien noudattaminen välttämättä ole mahdoton tehtävä.

Viikko Espanjassa
Kotihommat on hoidettu, ja huomenna lähtee kone viikoksi Espanjaan. Viikon varoitusajalla järjestetty reissu edellytti passin, matkarattaiden, aurinkolasien ja aurinkohatun hankkimista Aikavarkaalle sekä Mieheltä loma-asunnon ja vuokra-auton paikantamista ja muuta logistista suunnittelua. Mies on myös totuttanut Aikavarasta Manduca-kantoreppuun, jotta välilaskut ja koneenvaihdot sujuisivat näppärämmin. Meillä on ollut uutena hankittu kallis Manduca jo puoli vuotta, mutta en ole saanut tolkkua sen säädöistä, enkä ole saanut asetettua Aikavarasta siihen ilman järjetöntä protestia, joten koko juttu on aina vain jäänyt. Onneksi Mies otti kantorepusta vetovastuun, eikä Aikavaras ole kotioloissa nostanut vielä kummoistakaan äläkkää.

Iik, jännittää. Paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti