Vauvaharrastukset, muut äidit ja tyhjän olon jättävät keskustelut

En veisi Aikavarasta vauvaharrastuksiin, jos mulla olisi ystäviä samaan aikaan äitiyslomaa kuluttamassa. Soiteltaisiin, kyläiltäisiin vuoroin vieraissa, vaunulenkkeiltäisiin yhdessä. Mutta kun ei ole. Syksyn kääntyessä talveksi olin epätoivoisen yksinäinen. Töissä käyvät kaverit viettivät omaa elämää siellä eri todellisuudessa. Kyläilyt peruuntuivat ja lykkääntyivät Aikavarkaan ekoina elinkuukausina, kun kylääntulijoihin iski sitkeä syysflunssa. Kaipasin aikuiskontakteja, erityisesti naisten kanssa rupattelua.

Hassua, miten sitä voikin olla puolimetrisen ihmistyngän seurassa yksinäisempi kuin koskaan, vaikka ei saa olla yksin juuri ikinä.

Vuosi kului kohti loppuaan. Alle kolmikuisille ei vauvajumppia suositella, ja lähiseudun perhekerhot sekä -kahvilat olivat hankalaan aikaan, aamuisin jolloin meillä nukuttiin vuorokauden sikeimmät unet. Ne, joiden avulla säilyin hengissä. Kun vauvan kanssa ei käynyt juuri muualla kuin lenkillä, kaupassa ja neuvolassa, lähteminen tuntui vaikealta.

Jouluna päätin ryhdistäytyä. Kun Aikavaras oli vuodenvaihteessa 3,5 kuukautta nuori, aloimme käydä vauvaharrastuksissa kahdesti viikossa. Kun sitä vain lähti, lähteminen helpottui. Tiistaisin on vauvatanssikurssi, keskiviikkoisin vauvajumppa. Aikavaras tykkää nähdä muita vauvoja ja kuunnella hölmöä musiikkia, ja mä saan kaipaamiani naiskontakteja.

Vauvaharrastuksissa käydyistä keskusteluista jää kuitenkin usein hölmö, tyhjä ja hämmentynyt olo.

Kaikki puhuvat vain vauvoistaan – ja mä kun tahtoisin puhua itsestäni, ja niistä muista äideistä. Tutustua niihin vauvojen äiteihin ihmisinä, en välttämättä vauvoihin. En usko, että kukaan kuuntelee kovin keskittyneesti muiden juttuja pulauttelusta, soseiden maistelusta, yövalvomisista, kasvukäyristä ja hienomotoriikan kehityksestä. Jokainen odottaa omaa vuoroaan päästä kertomaan oman vauvan pulauttelusta, soseiden maistelusta, yövalvomisista, kasvukäyristä ja hienomotoriikan kehityksestä. Muiden jutut on kiinnostavia vain vertailukohtina, suhteessa omaan vauvaan.  

Koska kaikki puhuvat vain vauvoistaan, ei vauvaharrastuksissa varsinaisesti tutustu muihin aikuisiin. Vauvojen nimet kyllä oppii, mutta äidit jäävät varjoon. Ilmapiiri on omituisen yksiulotteinen. Naiset istuvat, leikkivät ja tanssivat vauvat sylissään, vauvojensa takana. Puhuvat niiden kautta.

Taannoisessa vauvajumpassa eräs äiti ihasteli toisen äidin kirkkaalla fuksialla lakattuja kynsiä.

”Meidän poika ei kyllä mun kynsiä näe laitettuina”, hän totesi ja piilotti nolona repaleiset kynnentynkänsä. (No ei meidänkään.)

”Mä oon nyt äitiyslomalla käyttänyt tosi paljon”, kirkaskyntinen vastasi. ”On ihanaa, että on vähän väriä. Normaalielämässä mä olen sellaisessa työssä, etten voi käyttää kynsilakkaa.” 

Mäkin lakkasin sormenkynsiä silloin joskus, ennen luonnonkosmetiikkahysteriaa. Huomaa ihon kunto - ei jatkuvasta pesemisestä halkeilleita kynsinauhoja, ei rohtuneita rystysiä.

Keskustelu jäi mieleeni. Normaalielämässä. Sellaisessa työssä. Siellä normaalielämässä keskustelu olisi mennyt eri tavalla. Nainen olisi varmasti sanonut, mikä se sellainen työ on, jossa lakatut kynnet on kielletty. Kertonut jotain itsestään. Olisi tehnyt mieli kysyä. Olisin halunnut tietää, onko hän aamu- vai iltavirkku, miten hän vietti viime kesälomansa ja onko kenties hänenkin mielestään Taru Sormusten Herrasta täyttä p**kaa.

Mutta mehän oltiin vauvajumpassa. Keskustelu siirtyi konttausasennon harjoitteluun, hampaiden tuloon ja porkkanatahrojen irtoamiseen vaaleista lastenvaatteista. Sitten äidit keräsivät vauvansa, pakkasivat ne vaunuihin ja turvakaukaloihin ja lähtivät kohti kotejaan.

P.S. Kirjoitin tämän postauksen viikonloppuna. Nyt tekee mieli syödä sanani: Tällä viikolla vauvatanssin jälkeen oli varattu tavallistakin reippaammin aikaa vapaalle keskustelulle. Ilokseni huomasin parin muunkin äidin puhuvan mieluummin polvivammoistaan kuin vauvojensa polvista. Nyt tiedän jo, että O rakasti spinningiä ennen raskautta ja R kärsii akillesjänne- ja polvivaivoista mutta juoksee silti aina kun voi. Ja eilisessä vauvajumpassa ihan oikeasti uskaltauduin selvittämään toisen äidin ammatin, se kun kuulosti niin kiinnostavalta epämääräisten vihjeiden perusteella. Että ehkä vauvojenkin takaa löytyviin hahmoihin tutustuu näissä harrastuksissa, vain vähän hitaammin kuin ilman vauvoja.