Lohikäärmeet lentää mut pojat varttuvat

Aikavarkaan napatynkä irtosi seitsemän päivän iässä. Kolme päivää myöhemmin Aikavaras ällistytti neuvolantätiä kannattelemalla päätään.

(Vauvattomille tiedoksi, että pään kannattelun standardi-ikä on 6 viikkoa, ei 10 päivää.)

Pää heiluu pystyssä jo alle nelikiloisena rääpäleenä. Oi miten ylpeitä olimme.

Hormonipäissäni purskahtelin lohduttomaan itkuun joka kerta, kun Mies rauhoitteli itkuista (lue: selkä kaarella monta tuntia putkeen karjuvaa) vauvaa laulamalla Lohikäärme Puffia. 

Näin lohikäärmeet lentää 

mut pojat varttuvat 

Leikin aika loppuu,

työhön pojat tarttuvat

Mun vastasyntynyt! Kohta se joutuu töihin! Heräämään joka aamu seitsemältä, pukemaan itse paidan ja housut ja kaulaliinan. Sen pitää muistaa ottaa avain mukaan. Se joutuu kestämään pomon painostusta - tai alaisten laiskottelua - ja kotimatkalla se käy kaupassa ostamassa salaattia, Golden Delicious -omenia ja luomuruisleipää (tai sitten roiskeläppiä, sokeriesanssijogurttia, Sour Cream & Onion -sipsejä ja lakupussin). Mun vastasyntynyt!

Mies ei muistanut kovin monen lastenlaulun sanoja, joten jouduin purskahtelemaan itkuun usein. 

Hormoniuniversumin ulkopuolella se leikin aika on vasta alkamassa. Aikavarkaan raajat viuhtovat kohti lelukoria puoliunessakin.

Seuraa paljastus aiemmin sukupuolisensitiivistä linjaa noudattaneessa blogissa: Aikavaras on poika.

Toinen paljastus: Se napatynkä on edelleen kylppärin peilin reunuksella. En ole keksinyt, minne sen laittaisin. Enkä raaski heittää sitä pois.