Jouluhulinat
on tältä vuodelta päihitetty. Satunnaisista raivareistaan huolimatta Aikavaras
oli tainnut olla aika kiltti, koska pukinkontista paljastui melkoinen kasa
lahjoja 15-kuiselle. Pari omaa ja pari muiden pakettia jaksoi aluksi kiinnostaa,
mutta lopulta yltäkylläisyys ja melske hämmensivät pientä päätä niin, että valtaosa
paketeista jäi seuraavan päivän askareiksi. Ja silloinkin Aikavaras oli
kiinnostuneempi tuhanteen kertaan luetuista kirjoistaan kuin paketeista
paljastuneista uutuuksista.
Hyvä
niin. Ehtii sen uutuutta ihannoivan materialismin omaksua myöhemmälläkin iällä.
Mun ja
Miehen ei ollut tarkoitus antaa lapselle yhtään lahjaa, koska
a)
ei
Aikavaras niitä vielä laske tai niistä niin innostu b) tarpeelliset jutut hankitaan joka tapauksessa ja turhia hankintoja vältetään
c) paketteja tulee muiltakin tontuilta ihan riittämiin.
Kävi
kuitenkin niin, että joulua edeltäneellä viikolla sain piipahdettua
kirpputorilla kvartaaliostoksilla. (Olen huomannut, että neljästi vuodessa
iskee tarve hankkia uusia paitoja ja housuja sun muuta kasvavalle
Aikavarkaalle; tänä vuonna reissut ajoittuivat helmikuuhun, toukokuuhun, syyskuuhun
ja joulukuuhun. Sikäli elän siis kvartaalitaloutta, toki yllättäin iskevät
tarpeet, esimerkiksi talvikurahousut sekä kakkoskintaat ja -pipo hankitaan
saman tien sieltä mistä ne helpoimmin löytyvät.) Koriin päätyi myös muutama
kirja, jotka päätin kääriä lahjapaperiin aatoksi. Mies puolestaan onnistui
vihdoin hankkimaan Aikavarkaalle pallon lokakuussa kadotetun tilalle.
Ei sen
enempiä sentään. Vielä tänä vuonna siis. Varmaan se ilo lapsen kasvoilla
onnistuu jossain vaiheessa ylittämään ekologiset periaatteet…
Useasta
paketista paljastui duploja (kröh, taisi olla Äidin toive, jonka taka-ajatus oli vähän aiempaa pitemmät ja paikallaanpysyvämmät leikkituokiot). Pari
härvelipakkausta jätettiin avaamatta ja korkattiin leegokausi ihan
peruspalikoilla. Jaksaa niistä kummasti aikuinenkin innostua.
Etukäteen
kiinnostavinta koko joulussa oli musta se, mitä Aikavaras mahtaa tykätä
jouluruoista. Riisipuuro ei tehnyt vaikutusta, mutta laatikot maittoivat lapselle
mainiosti, samoin kaikki muu tarjottu. En viitsinyt parin päivän takia nipottaa
suolan määrästä, joten Aikavaras sai maistaa niin kinkkua kuin kalkkunaakin, samoin
savulohta. Mutta jouluaattoiltana maitoa ja vettä meni varmaan kymmenkertainen
määrä normaaliin nähden! Hienosti kaveri marssi itse keittiöön osoittamaan
nokkamukia ja komentamaan: ”Höppy!” Ison hörpyn sitten ottikin.
Mies on
palannut töihin, minä puolestaan nappasin itselleni sen köhän, joka Aikavarasta
vaivasi muutaman päivän ajan ennen joulua. Tai jonkun muun. Luulin jo pääseväni kuin koira
veräjästä, mutta joulupäivän iltaa kohden olo alkoi olla aika turpiinsaanut. Aikavarasta
odottaessani en sairastanut kertaakaan, onnistuin säästymään jopa siltä
mahataudilta, joka kaatoi parissa päivässä monta kymmentä ihmistä Miehen
työpaikalta vessankaakeleita ihailemaan, mukaan lukien Miehen. Pysyin terveenä,
vaikka moppasin yön pikkutunteina pari harhaoksennusta. Tässä raskaudessa olen
haalinut perheen virusharavalta jo kaksi flunssaa, eikä vielä mennä edes
puolivälissä. Tukkoinen nenä ja raskaus nenäsuihkekieltoineen ei ole kiva
kombinaatio, ja kun yhtälöön lisää vielä villin taaperon…
Eli nyt sohvanpohjalle.
P.S. Piti laittaa tähän muutama muukin kuva joulunpyhistä, mutta kännykän sijaan nappasin ne poikkeuksellisesti oikealla kameralla, eikä uudessa läppärissä ole muistikortinpaikkaa, eikä kameran kuviensiirtojohtoa ole mailla halmeilla. Höh ja anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti