Sohva, loputon (mielikuvitus)ruoka-aitta

Mielikuvitusruokailu (jonka perusmuodon esittelin täällä ja jatkomahdollisuuksista kirjoitin täällä) on versonut uuteen kukoistukseen lyhyen hiljaiselonsa jälkeen.

Tällä hetkellä yksi Aikavarkaan lempileikeistä imuroimisen, Isin kanssa riehumisen, laatikoiden tyhjentämisen ja kukkuun lisäksi on erinäisten ruoka-aineiden tarjoaminen sohvatyynyjen takaa.

Leikki alkaa, kun Aikavaras menee sohvan viereen seisomaan, työntää kätensä sohvatyynyn taakse ja katsoo ovelana leikkikaveriinsa. Leikkiin olennaisesti kuuluva dialogi menee näin:

Leikkikaveri: ”Olisko siellä... mandariineja?”

Aikavaras miettii hetken, vetää kätensä voitonriemuisesti esiin, hihkaisee sisäänhengityksen yhteydessä iiiiiih, ojentaa mandariinin leikkikaverilleen ja katsoo, miten tämä syö sen.

Käsi takaisin sohvan taakse.

”Onko siellä... voileipä?”

Hetken mietintä. Sitten: ”Iiiiiiih!” Ja voileipä päätyy tilaajansa suuhun.

Sohvan uumenista on arkisen puuro-omena-kanafilee -kavalkadin lisäksi löytynyt aikamoinen armada harvinaisempiakin herkkuja. Persimoneja, tryffeleitä, kevätkääryleitä, wasabilohta, maa-artisokkakeittoa, suklaakuorrutettuja taateleita, mitä vielä. Rullakebabia ei meinannut löytyä, mutta pienen etsinnän jälkeen Aikavaras bongasi sen sohvan käsinojalta.

Kerran kävi niin, ettei haluttua ruokaa löytynyt lainkaan. Silloin Mies-parka jäi ilman kaipaamaansa croissantia.

Eilen niitä sitten olikin tarjolla kaksin kappalein. Terkkuja vain Miehelle sinne työmatkalleen, että molemmat on jo syöty.