Tuulikaappiraivarit ja kadonneet leikkikaverit

Milloin nämä tuulikaappiraivarit alkoivat? Samaan aikaanko, kun ulkoilu muuttui muutenkin pitkäveteiseksi pakkopullaksi?

Meidän lähipuisto meni remonttiin, Aikavarkaan leikkikaverit (ja mun juttuseura eli niiden leikkikaverien äidit) katosivat ja oman taloyhtiön leikkipaikka on niiiin nähty, ja niin yksinäinen. Aikavaras on kyllästynyt äitiinsä, joka ei ole mikään universumin kuulein leikkitäti vaan enemmänkin ”tossa on sulle lapio” -leikittäjätyyppiä. Aikavaras kyllästyy ulkoiluun nykyisin nopeasti. Kun vielä kuukausi sitten aamupäiväulkoilu venyi tavallisesti puoleentoista tuntiin, nyt olen lähes aidosti tyytyväinen mikäli ollaan kolme varttia raittiissa ilmassa ennen kuin kaveri kierii vetelänä tantereessa tai kömpii surkeasti parkuen rattaisiinsa ja rimpuilee samantien raivokkaasti maahan. Eikä tietenkään tahdo kävellä tai leikkiä. Eikä olla sylissä. Koska on vaan niiiiin tyyyyyhmäääää!

 

Tänne ei ole enää mitään asiaa. Hiekkalaatikonkin paikalla pelkkää myllättyä maata.

Tämän lisäksi uloslähtöä leimaa nykyisin sellainen hillitön eieieieieieieiiiii-kiemurtelushow, joka saattaa alkaa jo siinä vaiheessa kun istutan Aikavarkaan polvelleni ja alan vetää sille saapassukkaa jalkaan. Useimmiten selkä kaarella ja takaraivo edellä karkuun heittäytyminen ja sinnikäs huitomisvastustelu, sylissä tai lattialla ulisten kiemurtelu ja muu pukijaa hikoiluttava ja pukijan hermoja koetteleva aktiiviteetti starttaa kintaita (tai lapasia ja kintaita, hiiiiiirveä kombinaatio!) pukiessa. Ihan viimeistään homma menee mutkikkaaksi akrobatiaksi ja sulavasanaiseksi maanitteluksi siinä vaiheessa, kun kinnaskädet on haalarinhihoissa mutta kauluri ja pipo lähestyvät uhkaavasti pään aluetta.

Bläääääääh.

Ja tätä kahdesti päivässä. Olisiko Aikavaras niin fiksu, että se pukiessa muistaisi miten mälsää ulkona on kahdestaan Äidin kanssa?

Toisaalta sama show käynnistyy silloinkin, kun Aikavaras olisi hakannut innoissaan eteisen väliovea jo siinä vaiheessa kun sanon ”mennään ulos”.

Ehkä tämä on vain vaihe.

Koska se edellinenkin oli vain vaihe. Tosiaan, se syyskoleuden ja kinnaspakon aiheuttama shokkitila meni ohitse ja muutaman viikon ajan uloslähtö sujui jos nyt ei yhtä kivasti kuin oma bloggaaminen niin vähintäänkin riittävän sujuvasti.

Tämä on vain vaihe. (Koska muuten en kestä.)