Eilen ja toissapäivänä: viiniä, aurinkoa ja omenatarjoilua

Pelkkiä kuvia ja kuvatekstejä vailla sen kummempaa täsmäteemaa kuin perjantai ja lauantai:

 

Kas, designtaapero perjatai-iltapäivän lämpimässä auringossa! Hatun huomasin taannoin olevan monien kuolaamaa me&i-merkkiä. Se on haalistunut ja löytyi kirpputorilta 30 sentillä. Velourpaidan lapussa lukee Ratia Design. Sekin on kirpputorilta, maksoi euron ja oli alunperin body, mutta harrastelijavaatturi äitini muokkasi bodysta pelkän paidan.

Monenlaista kasvia kasvaa leikkipaikan reunoilla. Näin syksyn koittaessa myös sieniä. Viikko sitten Aikavaras sorkki epäluuloisena kasvislasagnessa muhivia herkkusieniä. Syö vaan, yleensä olet tykännyt sienistä, rohkaisin. "Ei saa", Aikavaras väitti vastaan. Kävi ilmi, että Mies oli juuri samana aamupäivänä ohjeistanut ulkona, ettei sieniä saa maistaa.

Meidän asuinalueella on joillain ihana tapa laittaa ylimääräisiä omenia kaiken kansan tarjolle SAA OTTAA -laatikoihin ja -koreihin. Aikavaras näki kerran, miten eräs pappa keräsi omenia ja latoi niitä pahvilaatikkoon. Näin ollen naapurustosta haalitut omenat ovat luonnollisesti nimeltään pappaomenia.

Täytin perjantaina vuosia. Kolmekymmentäyksi. Mies osti Lidlistä sitä 70-prosenttista suklaata, jossa on kinuskirakeita; niin harvoin päädyn Lidliin asti, eikä muualta saa moista. Aikavaras lauloi "aika pal onnia vaan" ja Unirosvo nukahti poikkeuksellisen aikaisin. Juhlistin merkkipäivääni punaviinillä tuttikattilan poristessa kotoisasti. Se oli pikkolopullo - ja puolet siitä on vielä jääkaapissa. Unirosvokin kompensoi iltaunensa heräämällä (taas) koko loppuyön puolentoista tunnin välein syömään.

 

Lauantaina Aikavaras pääsi Mummilaan, loppu ydinperheestämme suuntasi ystävien rapujuhliin. Keskustassa sijaitseva, ystävän vanhemmiltaan illaksi lainaama kaksikerroksinen kattohuoneisto tarjosi hulppeat imetysmaisemat yli Turun keskustakorttelien kattojen. Klo 21.20 sanoin heipat Miehelle ja ystäväporukalle ja pakkasin leppoisasti juhliin suhtautuneen Unirosvon mukaani. Kävelykadulla ja torinlaidalla ei näkynyt muita vaunuja. Oli hämmentävän lämmin mutta niin pimeä, että bussissa muistin taas miltä tuntuu kun keskittyminen herpaantuu eikä ikkunan läpi näe äkkiseltään, onko oma pysäkki mennyt jo. Eipä ihan lonkalta muistu mieleen, milloin viimeksi olen ollut ulkosalla noin myöhään, paitsi hakemassa pyykkitelinettä takapihalta heinäsirkkojen sirittäessä iltahämärässä, pyykkien sekaan ryömineitä seinälukkeja peläten.