Joko
kerroin, että Aikavaras ei enää kyseenalaista Unirosvon mukaantuloa ja mukanaoloa
juuri missään eikä ole pitkään aikaan käyttäytynyt mustasukkaisesti pikkuveljeä
kohtaan? Ja että vauvan hoitaminen taaperon ohella ei (normaalisti) ole enää niin...hmm...hikoiluttavaa? No, kerronpa nyt uudestaan: yhteiselo on helpottunut merkittävästi näistä ajoista.
Ensinnäkin
Aikavarkaan huomiointikyky ja varovaisuus ovat kehittyneet hurjasti. Lapsi selvästi
muistaa, että jossain päin saattaa piileskellä vauva, jonka päälle ei saa
kaatua/astua/pudottaa painavia leluja. Kun Unirosvon tutti putoaa, Aikavarkaan
selkärankareaktio ei enää ole napata saalis omaan suuhunsa ja juosta karkuun,
vaan nostaa tutti ja ojentaa se mulle: ”Vauvan oma tutti putos, Äiti ole hyvä!”
Unirosvon
uskaltaa jo jättää hetkeksi samaan huoneeseen Aikavarkaan kanssa ilman
veljesten välille rakennettua, piikkilangalla ja sähköpaimenella vahvistettua aitaa (yleensä - poikkeuksena riehumiskohtaukset ja känkkäränkkämielentila).
Aikavaras ei useinkaan kiinnitä kovin paljon huomiota Unirosvoon vaan keskittyy
omiin puuhiinsa (kirjoihin, palapeliin, onkipeliin, Muumeihin, Posti-Pateen...Unirosvo sen sijaan tuijottaa Aikavarkaan hommailuja
lumoutuneena. Idoli!).
Tosin tässä eräänä iltapäivänä kävi seuraavasti:
Hieno punainen auto! |
Tosin tässä eräänä iltapäivänä kävi seuraavasti:
Olen
keittiössä järjestelemässä välipalaa Aikavarkaalle ja itselleni. Aikavaras
istuu sohvalla lukemassa Hamsterikirjaa (vanhahko itäeurooppalainen lastenkirja,
todella ankea sekä kuvitukseltaan että tarinasisällöltään, en voi suositella
kenellekään). Unirosvo lukee omaa Hakkarais-kirjaansa mahallaan lattialla.
Yhtäkkiä aivojeni vahtikeskus (äideillähän on sellainen? Siellä limbisen
järjestelmän tuntumassa) rekisteröi äänen, joka ei voi olla muuta kuin sohvalta
alas liukuva taapero. Kuuluu puhetta: ”Vauva!” Niskakarvat värisevät: pitääkö mennä
turvaamaan vauvan hyvinvointi? Syöksyn kurkkaamaan kulman taakse.
Aikavaras
on jo ehtinyt kumartua Unirosvon viereen ja osoittelee nyt kirjan kuvia. ”Moi Unirosvo. Tämä
on Aikavarkaan oman pikkuveljen oma kirja. On Unirosvon oma kirja. Aikavaras saa lainata. Saa katsoa yhdessä. Voi katsoa
kuvia. Unirosvo, tässä on auto. Auto ajaa kovaa. On punainen. Tässä on pilviä!
Kukkia! Sininen kukka, vihreä kukka, punainen kukka! Nyt Aikavaras kääntää
sivua. Katso Unirosvo, tässä on eri kuvia.”
Hieno punainen pilvi! |
Iltaisin
ja aamuisin olen yöheräilyistä ja jatkuvasta läsnäolemisesta ja loputtomasta
imettämisestä kohtuullisen puhki ja kenties hieman äreän oloinen, mutta
tällaisina hetkinä olen vain ja ainoastaan kiitollinen ja onnellinen.
***
Mutta korostinhan tuossa ylempänä sanoja yleensä ja normaalisti. Välillä yksi aikuinen ei kerta kaikkiaan riitä. Vauva kulkee hereillä ollessaan paljon sylissä, ja syliin kaipaisi välillä isompikin: ”Vauva pois! Unirosvo pois, Aikavaras syliin.” Se on mainio pyyntö, mutta mikäli Unirosvolla sattuu olemaan väsymystä tai vatsanväänteitä, tai röyhtäytys on kesken tai vauvaa vaivaa muuten vain joku mystinen angsti (etenkin nyt 3 kk -neuvolan jälkeen näitä kohtauksia on ollut, liekö syynä rotarokotteen toka annos vai kolmen kuukauden hulinakausi vaiko jokin ihan muu), joutuu arpomaan kummalle lapsistaan niitä traumoja tällä kertaa tuottaa. Laittaako vauva karjumaan yksin sitteriinsä, jotta voi halia hetken isompaa, vai ilmoittaako yhä pienelle esikoiselle mahdollisimman hellästi että ei, Äidin syliin ei nyt pääse, kohta ehkä, haluaisitko korvaukseksi vaikka tehdä yksin tuota palapeliä? Kas kun puoli syliä ei taaperolle kelpaa, sitäkin olen yrittänyt. Ollapakuuro kaksi
kertaa leveämpi ja nelikätinen.
Mutta korostinhan tuossa ylempänä sanoja yleensä ja normaalisti. Välillä yksi aikuinen ei kerta kaikkiaan riitä. Vauva kulkee hereillä ollessaan paljon sylissä, ja syliin kaipaisi välillä isompikin: ”Vauva pois! Unirosvo pois, Aikavaras syliin.” Se on mainio pyyntö, mutta mikäli Unirosvolla sattuu olemaan väsymystä tai vatsanväänteitä, tai röyhtäytys on kesken tai vauvaa vaivaa muuten vain joku mystinen angsti (etenkin nyt 3 kk -neuvolan jälkeen näitä kohtauksia on ollut, liekö syynä rotarokotteen toka annos vai kolmen kuukauden hulinakausi vaiko jokin ihan muu), joutuu arpomaan kummalle lapsistaan niitä traumoja tällä kertaa tuottaa. Laittaako vauva karjumaan yksin sitteriinsä, jotta voi halia hetken isompaa, vai ilmoittaako yhä pienelle esikoiselle mahdollisimman hellästi että ei, Äidin syliin ei nyt pääse, kohta ehkä, haluaisitko korvaukseksi vaikka tehdä yksin tuota palapeliä? Kas kun puoli syliä ei taaperolle kelpaa, sitäkin olen yrittänyt. Ollapa
Lepohetki, päiväunet välillä tässä kainalossa |
Iltoja hankaloittaa tällä haavaa hivenen se, että Unirosvo
näyttäisi hiljalleen jättävän iltanokosensa (n. klo 19.30–20.15) pois aikataulustaan.
Hyvä puoli: vauva menee aikaisemmin yöunilleen, joten mäkin pääsen aikaisemmin
nukkumaan ja ehdin sitä ennen viettää vauvattoman iltatuokion ihan ihmisten aikaan. Huono puoli: punasilmäinen, väsytokkurainen, kärttyinen ja vain
sylissä viihtyvä vauva Aikavarkaan iltasuihkun ja iltapalan ja iltasatujen
aikaan. Mies on onneksi yleensä illat kotosalla (töistä suoraan kotityömaalle, raukka). Mutta onhan se nyt saavutetun edun menettämistä, kun ennen hyvin ja paljon nukkuvasta, leppoisasta vauvasta tuntuukin tältä:
Mahtava keskarikuva! Täytettä Unirosvon vauvakirjaan :)
VastaaPoistaJa on ihan autenttinen, ei lavastettu. Sen verran riepoo olla 3,5-kuinen.
PoistaUskallat näemmä taas lukea tätä?
Mahtava kuva :D meilläkin on arki ruvennut hiukan helpottamaan nyt kun esikoinen on ilmeisesti tottunut siihen, että mies käy taas töissä (sillä oli neljän viikon kesäloma, joka S:n ajantajuun tuntui varmaan ikuisuudelta). Ei tämä millään tavalla helppoa edelleenkään ole, mutta tajusin just, että sen sijaan että nyyhkyttäisin töistä palaavalle miehelle tulevani hulluksi, raportoinkin astetta iloisemmin, että S on ollut tosi reipas. Tokihan tätä ärhäkkää uhmaa ja mustasukkaisuutta esiintyy edelleen, mutta esim. mustasukkaisuus rajoittuu nykyään pääasiassa imetys- ja vaipanvaihtotilanteisiin ja uhmakin on hiukan helpottanut, kun olen itse pystynyt pitämään omat hermoni paremmin kurissa. Mutta kyllä mullakin on varmaan päivittäin sellainen olo, että jompikumpi lapsi traumatisoituu sillä välin, kun toista yrittää hiki hatussa hoitaa.
VastaaPoistaVoi, kiva kuulla että sujuu jo paremmin. Seurailen teidän kuulumisia ja kommentoisin useammin, jos puhelin ei sekoaisi aina yrittäessä :-D
PoistaHyvä päivä on muuten sellainen, kun lamppua sammuttaessa muistaa päällimmäisenä jonkun onnistumisen sen sijaan että vieläkin häpeäisi miten surkeasti hoiti uhmataaperon riehumiskohtauksen!
Munkin tekisi mieli kommentoida enemmän ja useammin sun postauksiin, mutta on niin vaikea löytää niin rauhallista hetkeä, että saisi ajan kanssa keskittyä. Siitä tulikin mieleeni, että olisi kiva joskus kommentoida näitä juttuja kasvotusten eli huvittaisko sua joskus treffata? :)
PoistaNo kuule se olisi oikein kivaa ja vähän olen kerännyt itsekin rohkeutta kysymykseen! Ehdit ekaksi ;-) Voin lähetellä yhteystietojani sun blogi-s-postiin.
Poista