Ilmassa juhlan tuntua ja lentäviä leluja (takavarikoitavaksi)

Muumi-ilmapalloja, kynttilänpuhallusyrityksiä ja kasa lahjoja, joiden funktio vaihtelee hyödyllisestä (käsinkudottu villahaalari, kypärämyssy, collegepuku, kintaat…) hauskuuttavaan (sormivärit, saippuakuplia, palapelejä, värikyniä, roska-auto…); näin on Aikavarkaan synttärijuhlaviikonloppu onnellisesti takana. 

Lauantai kului leppoisasti. Mummilassa Aikavaras sai lounaan jälkeen kaksi kynttilää omenapiirakanpalaansa, kukaan ei tapellut mistään, päiväunet menivät mukavasti Mummin makuuhuoneen rauhassa ja joku muu siivosi, kun mukeja kaatui kahvipöydässä. 

Tässä se puhaltaa viikonlopun ekaa kynttiläsatsia.

Mutta sunnuntai! Aikavaras nousi jo aamulla ainakin parin varpaan verran väärällä jalalla, koska kyllästymisriehuminen ja ähäkutti-kokeilenpa-taas-suuttuuko-noi-tästä-ja-tästäkin-meininki alkoi huomattavan nopeasti aamupalan jälkeen. Itkupotkuraivareita ehti tulla monen monta puoleenpäivään mennessä, ja päiväunet jäivät puoleen normaalista. Taaperoikäiset serkut taas takasivat, että melutaso ylitti juhlien aikana sallitun, ja leluista nahisteltiin raivokkaasti. Sen hetken, kun ne mättivät porkkanakakkua (onnistuin!) ja Aikavarkaan Kummitädin tuomia pullia ja feta-pesto-muffinsseja (nam ja kiitos!), oli kyllä oikein hiljaista ja mukavaa. 

Tässä viikonlopun toinen kynttiläsatsi keskeltä hieman likilaskuisessa mutta maukkaaksi kehutussa porkkanakakussa.

Vieraiden lähdettyä rauhaa kesti vartin, sitten alkoivat tavarat lentää sokerinhuuruisen rähinän saattelemana. Silmät pyöreinä ihmettelevä Unirosvo oli saada sammakkolautasen kalloonsa parin metrin päästä, litistyi siinä hölmöillessä taaperolta sormikin oven väliin. Ulkoilu uuden roska-auton kanssa taltutti riehujan hetkeksi ja siellä leikkipaikan penkillä lusikoitiin päivällinenkin (kuulkaa, oikein juhlallisesti kaapin perältä kaivettu kasvis-kalkkunapatapurkki) ihan mukavissa merkeissä tasoittamaan juhlatarjoilujen aiheuttamaa verensokeripiikkiä, mutta kotona meno oli taas turhan levotonta meidän tylsien vanhempien rauhaisaan ja väsymyspäänsärkyiseen makuun. 

Nukkumatti soitteli ovikelloa onneksi tavallista aikaisemmin, ja tänä aamuna päivä koitti niin kuin mikä tahansa maanantai (paitsi että sääennusteen katselu aiheuttaa vatsanväänteitä – kintaat ja kaulurit kaapinperältä ulos, kun keli kylmenee viidellätoista asteella noin viidessätoista minuutissa).

Vartin rauha!

Kahden minuutin päästä lentää lautanen. Nappuloita sai kerätä viereisistä huoneista asti tuulimyllykäsien jäljiltä.

Olivat ne objektiivisesti arvioituna varmasti ihan onnistuneet juhlat. Mutta minkäs teet, kun minua ei saisi päiväkotiin töihin kirveelläkään, ja siksi subjektiivisesti arvioiden lastenjuhlat olisivat kyllä ihan kivoja, jos paikalle tulisi vain aikuisia päässä olisi kunnon Peltorit. 

Onneksi vain kerran vuodessa! Ei kun apua, meillähän on näitä nyt kaksi. [Voi *****.]