Kolmen vuoden sumu eli neuvo Remonttisedältä

Meillä kävi yhtenä päivänä sellainen työkalupakkia kantava kaksilahkeinen ottamassa kosteuslukemia kylppäristä. Remonttisetä, tuumasi Aikavaras, naapureissa kun näitä setiä ravaa nyt enemmänkin laittamassa paikkoja ehommiksi.

Lähtiessään Remonttisetä selitti yhtä sun toista mittauksistaan ja niihin liittyvistä tulkinnoistaan. Aikavaras juoksi päin mun jalkoja ja huusi ”Äiti tuu tekeen nappulataulua!”. Unirosvo venkoili sylissä ja yritti ruokailla paidan läpi.

”Ootas ootas, mun pitää heti kirjoittaa noi ylös Miestä varten, en mä muuten muista enää illalla mitään mitä sä nyt sanoit”, totesin.

”Niin, toi on toi vaihe”, Remonttisetä nyökkäsi. ”Mulla on kanssa kaksi omaa ja muistan ton, kun molemmat oli pieniä. Se on sellainen kolmen vuoden sumu. Sen jälkeen alkaa taas muistaa asioita. Ottakaa paljon valokuvia. Lapsista siis, ei omista silmäpusseista. Ööö…siis ei sillä, että sulla olisi sellaiset. Mutta lapsista, siitä missä käytte, mitä ne syö, mitä niillä on päällä, miten paljon ne sotkee. Niistä kuvista voi sitten sumun hälvennyttyä katsoa millaista elämä oli.”

No tällaista se elämä oli tiistaina. Hrr, kylmä päivä, onneksi aurinko sentään paistoi. Uusi välikausihaalari, uusi pipo, uudet välikausikintaat, uudet välikausikengät. Melko turkoosia, ihan vahingossa.

"Ehtiä tippuu, nyt on syssy!"

Kesäkauden tuo hiekkiksen kansi sai maata maassa. Nyt se nostetaan taas paikalleen hiekkalaatikolta lähtiessä, muuten koko laatikko peittyy keltaisiin koivunlehtiin. Ja lukit pääsevät mukavasti pesimään kannen alle.

Synttärilahjaroska-auto kulkee välillä turhankin kovaa, ainakin parkkipaikalla.

Saippuakuplia voi puhaltaa syksylläkin.

"Toi appuauppa mahtaa entää keinuun asti!"

 

Onneksi hyinen kylmyys oli suhteellisen hetkellistä. Seuraavina päivinä tarkeni kevyemmässäkin varustuksessa. "Missä on Remonttisetä?" Aikavaras kyselee. "Isi on Äitin oma Remonttisetä", se myös totesi. "Kuka on Isin oma Remonttisetä?"