sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Gary, aikavarkaista ensimmäinen


Muistaako joku muu 1990-luvun loppupuolella esitettyä tv-sarjaa nimeltään Aikavaras (engl. Early Edition)? Siinä tyyppi saa joka aamu seuraavan päivän lehden, tehtävänään tietysti ennaltaehkäistä joku onnettomuus tai muu tragedia. Taisin olla kolmetoista, kun tuijotin Aikavarasta joka sunnuntai-iltapäivä. En kertonut edes parhaalle kaverilleni sarjasta, koska olin niin ihastunut päähenkilöön, vähän reppanan oloiseen Garyyn (jota esitti Kyle Chandler). Niin ihastunut, että halusin ettei kukaan muu katsoisi koko ohjelmaa.

Samaa logiikkaa noudatin lempikirjojeni suhteen. En kertonut niistä kellekään, etten joutunut jakamaan kokemusta. Minulla on kauniita luonteenpiirteitä.

Aikavarkaassa Gary sai siis aamulehden tulevaisuudesta ja esti päivittäin ihmishenkiä vaativan katastrofin. Vai oliko sillä sunnuntai vapaapäivä? En muista. Jotenkin siihen kaikkeen liittyi kissa. Oletettavasti seuraavana päivänä muut saivat saman lehden, miinus se yksi tragediauutinen. Gary sai jälleen seuraavan päivän lehden ja säntäsi pelastamaan pahaa-aavistamatonta uhria, joka yleensä ei edes tajunnut olla kiitollinen.

Päinvastoin kuin Gary, mä luen usein eilisen lehden, jota en edellisenä päivänä kerennyt. Jos sen skippaa, ei pysy kärryillä tän päivän lehdestä. Sitten huomenna. (Onpa meillä muuten ryppyinen pöytäliina.)

En muista, että sarjassa olisi missään vaiheessa pureuduttu sen kummemmin siihen, mitkä aukot fysiikan laeissa mahdollistivat kuvion. Tai sitten keskityin puberteettisella intensiteetillä haaveilemaan päivästä jolloin minä ja Gary kohtaamme romanttisesti. Gary voisi vaikka kantaa mut ulos palavasta talosta, tai syöksyä pimeälle kujalle juuri kun sarjamurhaaja on hyökkäämässä kimppuuni.

Tämä skenaario voisi tapahtua sitten, kun mulla olisi tuuhea kihara tukka, pitkät ripset ja tietysti isot rinnat. Näin ajattelin kolmentoista ikäisenä. Sellainen aika ei koskaan koittanut, joten mun ja Garyn polut eivät ole ristenneet.

Tämän kirjoittamista edeltävä yö oli yhtä Kadonneen Tutin Metsästysretkeä. Kipitin vaaleanpunaisen peittoni alta Aikavarkaan huoneeseen tämän tästä, ja sain itse nukuttua yhteensä kolmisen tuntia muutamassa eri pätkässä. Ja sitä edellisenä. Sitä edellisenä en muuten vain saanut nukuttua. Näin ollen tässä kirjoituksessa ei ole, eikä tarvitse olla, mitään pointtia. 

Kunhan muistelin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti