Käy valo silmiin öisen valvojan

Menin taannoin kehuskelemaan Aikavarkaan yöunilla. Että kaveri nukkuu pääsääntöisesti hyvin lukuun ottamatta Kadonneen Tutin Metsästykseen käytettyjä öitä. (Olin tyytyväinen saadessani nukkua 3–4 + 2–3 tuntia yössä. Ei nyt sotketa tähän sitä 7–9 tunnin yöunta, jonka suurin osa ei-äideistä tarvitsee.)

Vauvaperhe-elämä on tunnetusti muuttuvaista – ja yöunet katoavainen etuoikeus.

Joka nyt on meiltä dramaattisesti riistetty. Ensin lisääntyi Kadonneen Tutin perään itkeskely. Sitten Aikavaras alkoi huudella pinnasängystään pää pystyssä. 

Aurinko voitko mennä pois, mun silmiä särkee ja pää ei käänny kuin oikealle?

Aikavaras oppi kääntymään vatsalleen jo yli kuukausi sitten. Olin kuullut, että siinä vaiheessa vauvat usein harjoittelevat uutta hienoa taitoaan öisinkin, jolloin vuorokauden pimeimmistä tunneista tuppaa tulemaan yhtä sirkusta. Aikavaras kuitenkin nukahti ja heräsi kiltisti selällään, joten uskoin, etten joutuisi omakohtaisesti todistamaan öistä kääntyilyshow’ta.

Ehdin suunnitella suuria: Nyt kun nää yöt menee näin hienosti niin mähän alan käydä salilla taas. Ja lukea kaikkea järkevää sanomalehden otsikoiden ja satunnaisten blogitekstien lisäksi. Ja kirjoitan uuden version siitä kolme vuotta sitten valmistuneesta romaanikäsikirjoituksesta! Ja viimeistelen ne kaikki vuosi sitten kirjoittamani novellit, niin että voin lähettää kustantamoon (hylättäväksi) kokoelman viimeistään kesällä!

Siinä ”jippii, olen taas pirteä” -innostuksessani en tajunnut pohtia, missä välissä suorittaisin kaiken sen. (No, teoriassa se hoituisi näin: salille kerran viikossa Anopin tai Miehen hoitaessa Aikavarasta; järkevien lukemista illalla hetken aikaa ennen nukahtamista; romaanin uudelleenkirjoittamista sunnuntaipäiväunten aikana; novellien viimeistelyä ekojen päiväunien venähtäessä pitkiksi, ja satunnaisina iltavapaahetkinä viikon varrella. Muut päiväuniajat taitavat kulua hujauksessa ruoanlaittoon, niska-hartia-selkä-jumppaan, soseiden keittelyyn sekä vauvajumppaan ja -tanssiin menoon ja sieltä poistumiseen.)

Nyt jo näppärästi automaationa hoituva taito alkoi kuitenkin viime viikolla aktivoida Aikavarasta öisinkin. Kaveri aloittaa kääntymisen jo ilmassa siinä vaiheessa, kun häntä vasta lasketaan sänkyyn. Jos Aikavarkaan saakin asettumaan pinnasänkyynsä selälleen, heti kevyemmän univaiheen koittaessa iskee vahva kääntymisvietti. Vatsallaan nukkuminen ei luonnistu, koska mahallaan olo näyttää edellyttävän jumalatonta punnertamista ja ylöspäin kurkottelua. Ja kun napakin on irti patjasta, niin heräähän siinä väsynytkin vauva – äiti auta!  

Tottahan vauvan kanssa samassa paketissa tulee univelka. Mutta kun kolmen yöherätyksen jälkeen on juuri saamassa unen päästä uudelleen kiinni, ja.... taas. Taas! Silloin eka ajatus useimmiten on, että voi 
a) h****tti 
b) vitsi
c) miten ihanaa
d) muu, mikä? _____________

Julmasti lisääntyneet yöherätykset vaativat veronsa, kun olin jo tottunut 5–7-tuntisiin öihin. Kun takana on useampi alle nelituntinen yö, ei sanomalehden otsikoissakaan ole mitään järkeä. Mietin kauan, miten maailmanmestari voi olla keskinkertainen. Viidennellä lukukerralla selkisi, että kaksinkertainen mestarihan se oli.

Tässä yhteydessä kannattaa huomioida, että äitiyslomaa edeltävässä työssäni mulle maksettiin muun muassa tekstien oikolukemisesta.

Muistaakseni aivot tarvitsevat 3 tunnin yhtäjaksoisen unen, jotta ehtivät käydä läpi unen tärkeät palauttavat ja virkistävät vaiheet. Sen takia viisikin tuntia voi tuntua pelkältä kiusanteolta, jos sen noukkii yön aikana alle tunnin pätkissä. Ja pahinta on, kun ei enää saa unen päästä kiinni vaan ennakoi, että kohta viereisessä huoneessa alkaa taas vehtaaminen ja vastustamattomat kutsuhuudot. 

Äitiyspakkauksen makuupussista on ihan piece of cake kiemurrella ulos, jotta voi aamusella näyttää äidille pyllyä.

Ihan ekoina aikoina Aikavarkaan syntymän jälkeen hormonit auttoivat jotenkin ihmeesti jaksamaan parin tunnin yöunilla, tai sitten aika on kullannut muistot. Olin kyllä itkuinen ja väsynyt, mutta kävin parin tunnin ripeillä vaunulenkeilläkin lähes joka päivä. Nyt ne hormonit tuntuvat auttavan lähinnä ostamaan suklaata joka kauppareissulla ilman huonoa omatuntoa.

Mies saa osakseen valitettavan paljon tiuskimista nykyisin. Ja se järkevien lukeminen? Tarjoan kasvokuorinnan käytetyllä pukluharsolla jokaiselle, joka tunnustaa paheksuvansa sitä jos pienten lasten äidit eivät jaksa pysytellä kärryillä ajankohtaisista asioista tai lukea maailmankirjallisuuden klassikoita. Harlekiiniromaaneihin en ole vielä Prisma-reissulla tarttunut, mutta ehkä sen genren kirjoittaminen sujuisi nyt viimeistelyä odottavia novelleja paremmin.

Cassandra katsoi kreiviä, jonka silmät sädehtivät vaarallisesti ilta-auringossa, vihreinä kuin Madagaskarin smaragdit. Kyllä, hän henkäisi mielessään, kun kreivin viitta hulmahti lempeässä tuulessa; kyllä, tämän miehen takia hän heittäisi hyvästit kaikelle entiselle.

(Myönnän häpeämättä, että olen romanttiset roskaromaanini lukenut silloin 12-vuotiaana.)

Toistaiseksi näitä mahallaanhillumisöitä ei ole vielä montaa takana, ja Isosiskon mukaan tämä vaihe saattaa olla vain viikon parin kestoinen. (Viime yönä unipussi auttoi jonkin verran, mutta minä valvoin odottamassa, että Aikavaras kiemurtelee sieltä ulos. Pöksynsä se olikin saanut ketkuteltua jaloistaan unipussin sisällä, ilman käsiä. Ja tämän aurinkoisen talvipäivän aamun kruunasi havainto, etten saa päätäni käännettyä vasemmalle.)

Katsotaan. Ehkä totun taas vähempään uneen. Tai Aikavaras oppii nukkumaan mahallaan, tai olemaan kääntymättä. Sitten saadaan koko perhe nauttia hyvin nukutuista öistä.

Kunnes Aikavaras oppii konttaamaan. Ja sitten nousemaan pystyyn. Ja kunnes se saavuttaa murrosiän eikä noudata kotiintuloaikaansa. 

Kivulla sinä olet lapsesi synnyttävä ja väsyneenä hänelle luomuporkkanaa soseuttava.