tiistai 5. helmikuuta 2013

Sinappikoneen lyhyt historiikki


Vauvaperheessä vauvan kakasta tulee yleinen ja luonteva puheenaihe. Niin käy, vaikka päättäisi etukäteen toisin. Että mähän en sitten Aikavarkaan suolen toimintaa raportoi kellekään, enkä keskustele siitä Miehen kanssa joka välissä. Just.

Täysimetetyn vauvan vatsan toiminnassa mikä tahansa väliltä kymmenen kertaa päivässä viiva kerran kymmenessä päivässä on normaalia (sekä lääkärin, neuvolatädin että netin mukaan).

Aikavaras edusti sitä sotkuisempaa kärkeä. 

Kun uusi vauva kakkaa vähintään kahdeksan kertaa päivässä, kyllähän se hämmentää ja väsyttää. Vaippa pitää vaihtaa ennen syöttöä, että vauvan ei tarvitse ruokailla kakkaisena; äidin nenään asti vastasyntyneen maitokakka ei haise, joten kyse on vain vauvan mukavuudesta. Toisaalta heti syömisen jälkeen vaipan suunnasta kuuluu paljonpuhuva ääni. Ja taas vaipanvaihtoon, ettei tavara tällä kertaa valuisi lahkeesta potkuhousuja sotkemaan. Hoitopöydälle tulee tietysti lisää. Ja lavuaariin heti pesutoimenpiteiden jälkeen. Ja sitten taas hoitopöydälle. 

Puhdas vaippa päällä, hetken verran.


Yksi sairaalan kätilöistä neuvoikin, että kun huomaat vauvan kakkaavan, odota puoli tuntia ja vaihda vaippa vasta sitten. Ei nimittäin yhtä ilman toista ja kahta ilman kolmatta.  

Sairaalassa kätilöt ja lastenhoitajat ohjeistivat myös, ettei vaippaa tarvitse vaihtaa öisin. Aikavarkaan suolisto ei kuitenkaan ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana erottanut yötä päivästä. Kylppärissä pestiin pikku pakaroita aamuyön pimeinä tunteina ihan yhtä lailla kuin päiväsaikaan. Välillä pohdimme Miehen kanssa, millaisen näyn kohtaisimme, jos tosiaan jättäisimme vaipat vaihtamatta yösyöttöjen jälkeen.

Vaikka vaipan vaihtoi aluksi miten usein, Aikavaras taisi olla jo parin viikon ikäinen ennen kuin todistimme ihmettä nimeltään Vaippa, Jossa On Pelkkä Pissa.

Pikkuhiljaa Aikavarkaan vatsan toiminta rauhoittui 2–4 kertaan päivässä.

Toistaiseksi ainoan lääkärikäyntinsä Aikavaras joutui tekemään seitsemän viikon iässä, kun vaippaan turahti parin kakkalitran lisäksi verta. Syyksi todettiin, että edellisestä kakkauksesta oli niin kauan: lähes vuorokausi. Että tuli sitten paljon ja paineella. Lapsi oli terve eikä insidentti edellyttänyt mitään toimenpiteitä, paitsi että Aikavaras itse katsoi parhaaksi pissata lääkärin päälle.

Ajat muuttuvat. Kolmen kuukauden iästä lähtien Aikavaras on viikko toisensa perään rikkonut kakkaamattomuusennätyksensä. Ensin meni 2 vuorokautta, sitten 3. Tällä haavaa ennätys on 8 vuorokautta ja 1 tunti. Nyt mennään runsaan 4 vuorokauden hujakoilla kohti jälleen uutta ennätystä.

Tämä uusi aikakausi on lisännyt motivaatiotani kestovaippailuun huomattavasti.
             

3 kommenttia:

  1. Juttuvinkki: Menkää Sinappikoneen kanssa Turku-Helsinki -pikavuorobussiin ja kirjoita siitä. Eiku, sehän onkin jo tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! Hölmö nimimerkki mulla. Siis Laurihan täällä kommentoi.

      Poista
  2. No hellou Tony1982! Kiva kun kommentoit. Ja kiitos juttuvinkistä - voisihan tuo toimia paikallisliikenteessäkin. Hyvää mainosta toissavuoden kulttuuripääkaupungille. Saisikohan Aikavaras siitä palkkioksi vaikka vaippapaketin? Vai laksatiiveja?

    VastaaPoista