Huumorintajuton mielipidekirjoitus vauvojen värikylvystä, totta kai kokeilematta

Neuvolan seinällä oli mainos vauvojen värikylvystä. Ilmeisesti se on nyt pinnalla. Kyseessä on taidekasvatuksellinen, rekisteröity metodi, jonka tarkoituksena on ”värien moniaistinen kokemuksellisuus ja elämyksellisyys, vuorovaikutuksellinen työskentely ja hetkessä oleminen”. Käytännössä homma toteutetaan antamalla lasten pelmuta syötävien aineiden seassa vaippasillaan.

Taidan olla nuiva tyyppi, kun ajatus ruoalla leikkimisestä ei nappaa. En aio viedä Aikavarasta kellimään mustaherukkasurvoksessa ja sotkemaan tyrnisosetta ympäri lattiaa kuolaisilla käsillään.

Olin nirso ja pieniruokainen lapsi. Äiti yritti kaikkensa saadakseen mut syömään. Edes jotain. Jouduin sairaalaankin, kun lopetin syömisen. Äitini lapsuudenkodissa ei kylvetty yltäkylläisyydessä, saati sitten ruoassa. Kuulin tarinoita Nälkämaan lapsista ja pettuleivästä. Tositarinoita.

Sittemmin olen kasvanut suuriruokaiseksi ja ruokaa arvostavaksi aikuiseksi. Tuntuu ristiriitaiselta, että maksamme kympin siitä että vauvamme pääsevät kieriskelemään aprikooseissa, ja ruoan tahrimat lattiasuojat heitetään tunnin jälkeen roskiin. Vain sadan metrin päässä jossain kolhossa yksiössä monilapsinen perhe saattaa vetää kaurapuuroa päivälliseksi jo kolmatta päivää.

Syyllistämistä ja syyllistymistä, joku voi ajatella. Tiedän, etteivät meidän käyttämättä jättämät värikylpysoseet päädy leipäjonossa hytisevän yksinhuoltajan keittiöön. (Olisipa se niin yksioikoista!) Silti suhteellisen kalliiden ja ihan käyttökelpoisten ruoka-aineiden tahallinen hukkaan heittäminen ärsyttää.

Olen niitä tylsiä tyyppejä, jotka vielä uskovat etteivät vauvat tarvitse monitasoisia harrastuksia.* Että kun on vielä kovin pieni ja tuore, jokainen uusi yksityiskohta ja opittu taito on ihmeellinen. Varpaitakin piti kummastella monen viikon ajan, sitten kun ne sieltä hankalasta piilostaan suunnilleen nelikuisena löytyivät. Jos et ole ikinä ennen nähnyt siivilää/hiustenkuivaajaa/koiraa/traktoria/lehtiä puissa/isin punaisia kalsareita, miksi tarvitsisit muita virikkeitä kuin aikuisen mielestä tavalliselta vaikuttavan arjen?

*Vauvajumpassa ja -tanssissa käyn Aikavarkaan kanssa mun oman mielenterveyden vuoksi – jotta saisin tunnin verran aikuiskontakteja ja vertaistukea muilta äideiltä.

Taiteelliset piirteet pääsevät lapsissa esiin ilman ruoalla sotkemistakin, sitten kun sen aika on – eli ei välttämättä vielä kuusikuisena. Vuorovaikutusta mahtuu arkeen koko vauvan hereilläolon ajan, kun hänen kanssaan jutellaan, leikitään ja jumpataan, kun hänelle lauletaan ja hymyillään, kun häntä syötetään, hoidetaan ja puetaan. Hetkessä olemista voi kokeilla vaikka silloin, kun vauva nostetaan vaunuista sisälle ja matkalla jäädään kuuntelemaan miten lumien sulamisvesi lirisee katolta ränniin. Myöhemmin keväällä metsässä käpyjä ihmettelemässä. Kesällä sitten kokeillaan miltä ruoho tuntuu. Ihmetellään voikukan väriä. 

(Joo, olen vähän hippi. Mutta vain sisäisesti.)

Sitä paitsi vauvojen aikakäsitys on uskoakseni sen verran rajoittunut, että ne eivät juuri muuta osaakaan kuin olla läsnä hetkessä. 

Ruoka voi olla nättiä, mutta ei taidetta varten, ei meillä. Suurin osa maaleista johtaa syötynä vapaamuotoiseen seurustelutuokioon Myrkytyskeskuksen puhelinpäivystäjän kanssa, joten me pidetään syöminen ja taiteilu kivasti erillään. Sori Aikavaras, äiti tekee tämän(kin) päätöksen puolestasi. Jos olet voittanut arvonnassa mun taiteilugeenit, susta tulee kelvollinen piirtäjä ilman värikylpyäkin. Jos olet tullut isääsi, susta ei tule taiteilijaa missään tapauksessa. 

(Paitsi ehkä performanssitaiteilija.)

Syömään opetteleminen on luonnostaan sotkuista puuhaa, kiitos vauvojen puutteellisen hienomotoriikan. Aikavaras alkoi ihmetellä lusikasta syötäviä ruokia kaksi viikkoa sitten. Eri makujen maistelua ja värien ihmettelyä on jännää katsoa. Samalla saa itsekin olla värikylvyssä. Erityisesti nyt, kun Aikavaras oppi päristelemään merkkinä siitä, että seuraava lusikallinen lähestyy liian hitaasti. Bataattia tukassa (check!), mustikkaa käsivarsissa (coming soon... vielä ei ole mustikkaa maisteltu), parsakaalia paidassa (ks. edellinen).

Ja sen jälkeen tarvitsisimme kumpikin oikean kylvyn, mutta tyydymme vaatteiden vaihtoon.  

P.S. Nyt kun vauhtiin pääsin: Vielä omituisempi vauvaharrastus on vauvakino / Baby-bio. Haloo! Jos Aikavaras ei anna mun katsoa kokonaista leffaa kotona, miksi kuvittelisin sen onnistuvan leffateatterissa, joka on täynnä itkeviä, syöviä ja kakkaavia vauvoja ja hyssytteleviä, syöttäviä ja vaippaa vaihtavia äitejä?
Vauvaharrastuksissa tärkein anti lienee muiden äitien tapaaminen ja vertaistuki. 
Mutta eihän leffaa katsoessa saa edes jutella.