1.
Miksei neuvolan
vessassa voi olla integroitua babysitteriä, jotta vaunuilla liikkuvat äidit
pääsevät vessaan?
Oletan, ettei ketään muutakaan huvita laittaa vauvaa vessan lattialle –
sillä kyllähän se kuolaa lattian likaiseksi – tai jättää jälkeläistään yksin
vaunuihin vartioimattomaan aulaan.
2.
Mihin kirjaston
asiakaspalveluhenkilöä tarvitaan, kun kaikki palvelutoiminnot on muutettu
itsepalveluksi? Kertomaan, ettei ole enää hänen työnsä auttaa?
Palautuksia ei ole aikoihin otettu vastaan tiskille. Lainaamista yrittävä
ohjataan käyttämään automaattia. Hiljattain varausta noutaessani tiskin takaa kerrottiin, että nykyisin
varaukset poimitaan itse tuolta hyllystä, saapumistunnuksella.
”Tuolta mun selän takaa, ole hyvä.”
”Ai. No voinko mä lainata sen tästä tiskiltä kun vaunuilla on vähän ahdasta
liikkua täällä?”
”Meillä on kyllä tuo lainausautomaatti, tuolla toisella puolella kirjastoa.
Sitä pitäisi käyttää. Mutta sen jälkeen voit tulla vielä maksamaan sen euron
tähän.”
3.
Miksi mun vasemman
korvan lävistysreikä umpeutuu yön aikana, kun otan korvikset ”nukkumisen”
ajaksi pois?
Lainausmerkit siksi, ettei viime aikojen yönviettotapaa voi kutsua nukkumiseksi tosissaan.
Aikavarasta kiinnostavat enemmän lelut kuin neuvolan vessaongelma, kirjastotätien funktio tai äidin korvalehden kudoksen käyttäytyminen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti