Miksi täällä ei ole asukuvia

Paitsi se yksi perhepotretti.

Päivän asu on nykyisin suosittu teema tyyli-, muoti- ja lifestyle-blogeissa. Bloggaaja esittelee valokuvien (t.s. asukuvien) kera senpäiväisen asukokonaisuutensa, joka on yleensä tarkoin harkittu ja kuvastaa omaa identiteettiä. Teksteissä bloggaaja kertoo, mistä, miksi ja milloin mikäkin vaatekappale on hankittu ja mistä inspiraatio kyseiseen asukokonaisuuteen syntyi.

Tähän blogiin konsepti ei oikein istu.

Nimittäin mun Päivän Asu on yleensä seuraavanlainen:

•  pulautetussa maidossa ja imetyshiessä marinoitunut, käytössä venahtanut toppi, jossa on helppo imettää
• tarvittaessa pulautusten ja tuskanhien hajustama, pesuista nukkaantunut neuletakki
•  pyjamahousut tai seitsemän vuotta sitten kaverilta saadut jumppahousut

No onhan kokonaisuus harkittu (= etteivät vaatekaapin helmet ajalta a.e.v. mene turhaan pilalle) ja kuvastaa mun nykyistä… ei ehkä identiteettiä, mutta funktiota.

Eipä ihme, että Mies työmatkailee joka viikko.

Sitten kun lähdetään ulkoilemaan (enkä nyt tarkoita juhlimista, johon olen kuullut vitsikkäästi viitattavan ulkoiluna), asun tähti on toppatakki. Pyjamahousut vaihtuvat veijoihin ja farkkuihin, villasukkien päälle goretexit, päähän pipo. Joko paksumpi (ruma) tai ohuempi (kiva mutta nukkainen).

Vauvalla ei pyyhi sen tyylikkäämmin. Aikavarkaan Päivän Asu on yleensä seuraavanlainen:

• joku puuvillabody
• jotkut puuvillapöksyt (puolipotkuhousutko ne virallisesti on?)
• toisena sisävaatekerroksena joku haalari, joko vetoketjullinen tai nepparillinen (yleensä joku neljän serkun puklaama, harmaaksi pesty ja hassuksi venynyt/kutistunut)

Niitä nepparihaalareita kutsutaan unipuvuiksi. Tämä selvisi mulle vasta, kun Aikavaras täytti 3 kuukautta. Kaveri on siis viettänyt valtaosan elämästään yöpuvussa. Mietin, tulikohan meille neuvolan papereihin joku erikoistarkkailumerkintä siitä. Toisaalta ensimmäisten elinkuukausiensa aikana vauvat nukkuvat n. 14–18 tuntiavuorokaudessa ja vähän milloin sattuu. Ei siinä kauluspaitoja tarvita.

Ja tuskin Aikavaras ryhtyy kolmetoistavuotiaana haistelemaan liimaa siksi, että opetteli kääntymään unipuku päällään.

Haalari on siksikin hyvä, että paita+housut-kombinaatio on hankala tuolla kanniskeltavalla, rimpuilevalla tapilla. Paita rullautuu kainaloihin ja kerääntyy kaulan ympärille, ja haluaisitko itse hengata niin? Ei ihme, jos vähän kitisyttää. Perinteisissä potkuhousuissa, niissä olkaimellisissa, taas ongelmaksi muodostuu se, että hartiat ja käsivarret jäävät ilman toista kerrosta. Koska itsekin käytän kotivaatteena villatakkia ja villasukkiakin, pelkkä body yläosana tuntuu useimpina päivinä Aikavarkaalla liian vilpoiselta, etenkin kun kaverin olisi tarkoitus alkaa viihtyä pitempiä aikoja lattialla yksin (toivossa on hyvä elää).

Vauvajumppa- ja kyläilypäivinä katson vähän tarkemmin, mitä Aikavarkaan päälle puen. On meillä nimittäin ihan kivojakin vaatteita. Lahjaksi saatuja.

Aikavaras Kummitädin lahjoittamassa kivassa Me&I-siilipeppuhaalarissa.

Ja ne säilyvät kuivina, puhtaina ja raikkaina suunnilleen puoli tuntia. Siksi ne puetaan päälle juuri ennen H-hetkeä.

Itsekin koitan toimintapäivinä pukeutua paitsi funktionaalisesti, myös niin että kehtaan jutella muille aikuisille. Mutta tällä kainalohien määrällä mun vaatteet harvoin säilyy raikkaina edes sitä puolta tuntia.