Herra Hienohelma

Jo syksyllä mietiskelin hetkittäin, että Aikavaras tarvitsisi kaupunkivaatteet. Sellaiset talvikelpoiset ulkovaatteet, jotka eivät kurastu hiekkalaatikolla. Joiden polvista ja hihoista ei voisi tutkia kaikkien meidän lähileikkipaikkojen maaperän koostumusta. Hävetti työntää hiekkaiseen, vaikka sentään harjattuun haalariin puettu lapsi Anopin syliin, kun Mummila tarjosi hoitoapua Miehen työmatkojen aikana. Nolotti mennä bussilla apteekkiin ja kirjakauppaan kurahihapelle matkakumppanina.

Mutta ei hävettänyt ja nolottanut tarpeeksi. Olen laiska tekemään hankintoja, ja ekologisesti ajatellen sellaiset kyläilyvaatteet ovat vähän turhat, kun lapsi kasvaa vauhdilla ja kovin usein niitä ei käytettäisi. Kun me mennään mun äidin luo, kyläpäivään liittyy aina ulkoilua, joten ulkoiluvaatteet päälle vaan. Muutenkaan me ei hengata ostoskeskuksissa, koluta kahviloita tai kyläillä jatkuvasti. Elämä on keskittynyt aika lailla koti-puisto-Prisma-Mummilat-akselille.

Joulupukki toi kuitenkin kirjekuoren, josta löytyi pari seteliä Aikavarkaan vaatetarpeita ajatellen. Aikavarkaan ekana puolikkaana hoitopäivänä sain itseni sitten hilattua tunniksi kaupungille teho-ostostelemaan. Huomasin nopeasti, että

a) toppa-asut alkavat olla poistettu myyntirekeistä kevätvaatteiden tieltä, vaikka talvi vasta alkoi, 
ja 

b) värivalikoima on hirmu ankea: yhdeltä vaatemerkiltä löytyy kaksi vaihtoehtoa. No, en mä tietenkään peräänkuuluta runsaasti vaihtoehtoja vaan kivoja vaihtoehtoja. Nimittäin: tummansininen/harmaa/sähkönsini-autonkuvakirjava, ja vaihtoehtona pinkki... Eli selkeästi joko pojalle tai tytölle. 

Tykkään itse murretuista väreistä. Oranssia, ruskeita, vihreitä, turkoosia… Niinpä kaikki perussiniset, kirkkaankeltaiset ja tonttulakinpunaiset vähän särähtää verkkokalvoihin, jos itse teen ostopäätöksen. (Käytettynä ja lahjaksi saatuna mikä tahansa mukava ja käytännöllinen päätyy lapsen päälle.) Ja toisaalta lastenvaatteet saa olla pirteitä eikä mielellään etenkään talvella ihan sieltä tummimmasta ja synkimmästä päästä, ihan näkyvyyssyistäkään. Ja kun emme vielä edes tienneet, onko Unirosvo samanmerkkinen kuin Aikavaras (nythän se tiedetään), niin mieluiten halusin panostaa unisex-linjaan.

Onneksi keksin vierailla Uffilla. Humalistonkadun Uff on viimeisen parin vuoden aikana (kävin siellä ennen useinkin, mutta raskauden loppuvaiheessa ja vauvavuotena jäi käymättä) kokenut kasvojenkohotuksen. Myymälä on raikkaampi ja avarampi, ja tuotteet on järjestetty entistä selkeämmin. Lastenosasto yllätti iloisesti. Etenkin kun sattui olemaan kahden euron päivä ja tangosta osui silmään tämä sammakkotakki.

 

Kun takki oli noin edullinen, ettei sitä voi edes mainita, mutta housuja en Uffilta löytänyt, enkä myöskään halunnut käydä läpi kaikkia Lindexejä ja KappAhleja joista olin sitä takkia jo vilkuillut, poikkesin poikkeuksellisesti ja periaatteitani vastoin Kävelykadun H&M:lle. En tahdo tukea kertakäyttömuotia ja kertakäyttövaatteita – kirpputorilta kyseisen lafkan vaatteet sen sijaan on ihan jees, jos hintapyyntö on kohdillaan. Yläkerran lastenvaatetaivaasta/helvetistä (riippuu näkökulmasta – tavallaan ymmärrän, miten joku voi seota lasten asustamiseen, siellähän on kaikkea ja vielä niin paljon erilaista kaikkea) löytyi -50%-lappuiset henkselitoppahousut. 

Aikavarkaan vaaterahastoa oli vielä jäljellä, joten muista kaupoista haalin vielä toppalakin (koska paksumpi toppapukumme on hukannut huppunsa), paksut toppakintaat, lisää kuolaliinoja (milloin se kuolaaminen oikein loppuu?) ja pari pitkähihaista paitaa, ja ehdin juuri kipaista kassan kautta paluubussiin. 

Menossa serkun 2-vuotispäiville Isomummin talutusotteessa. Kyllä kelpasi!

Toppalakkikin pääsi käyttöön, kun digimittarimme kuvainnollinen elohopeapatsas näytti viittätoista pakkasastetta. Tässä Aikavaras kipuaa rattaisiinsa päiväkodista kotiin lähdettäessä.