Palaset kohdillaan

Aamu koitti varhain. Kahdeksalta – eli tuntia tavallista aikaisemmin – nukahtanut Aikavaras alkoi herätellä jo viideltä. Vaikka raskaan päivän jälkeen iltaväsymys koitti varhaistetussa aikataulussa, uni siis alkoi rakoilla aivan turhan aikaisin. Lienee turha sanoakaan, että mua väsyttää aamu vierähti känisemisen merkeissä: Aikavaras parkui vähän kaikkea alkaen siitä, että ehdotin banaania ajankuluksi ja etukäteisaamupalaksi. Ei kelvannut. En ehtinyt istuskella sohvalla lukemassa, koska piti syödä ja pukea ja lähteä. Onnistuin mielestäni pitämään kiireen hermostuttavan tunnun poissa, mutta Aikavarasta se ei lohduttanut, kun se olisi halunnut istuskella kylki kyljessä lorukortteja selaamassa. Voi toista. Onneksi mieliala tasoittui kun päästiin tuulikaappiin toppaamaan itsemme hyistä pakkasaamua vastaan.

Kun suljin päiväkodin portin takanani ja kipaisin vajaan kilsan matkan bussipysäkille, jännitys iski. Rakenneultra!

Kävi onneksi ilmi, ettei mitään varsinaista jännitettävää ollut. Aikavarkaan pikkuveli voi hyvin ja kasvaa sopivasti. Kaikki nippelit ja latinankieliset rakenteet näyttivät niin normaaleilta kuin tässä vaiheessa voidaan todeta. 

 

Selkää, kylkeä ja takaraivoa, vähän reisiluutakin

Niin ja liikkuu vilkkaasti – siitäkin huolimatta, että joskus joulun tietämillä huolestuin hienoisesti. Unirosvo ei nimittäin tuntunut liikkuvan lainkaan yhtä riehakkaasti kuin isoveljensä samoilla viikoilla. Onko sillä hätä? Onko se jotenkin epäterveen flegmaattinen? Hapenpuute? Toisaalta liikkeitä tuntui päivittäin useaan otteeseen, ja kun niitä tuntui, eivät ne mitään flegmaattisia olleet. Sitten ajattelin, että ensinnäkin, ei haittaa vaikka tulisi vähän esikoista rauhallisempi pikkukakkonen, ja toiseksi, Unirosvo kasvaa paljon vilkkaammassa ääni- ja liikemaailmassa kuin Aikavaras aikoinaan. Unirosvon ei tarvitse riehua, koska se voi kuunnella Vesihiiden vesikarttaa ja Myönteistä hyönteistä ja muita loruja ja ihmetellä, mitä sen kuljetusteline puuhaa, kun puuskutan akrobaattisissa asennoissa Aikavarkaan pukemispuuhissa.

Mutta mutta. Kävi ilmi, että tällä kertaa istukka on sijoittunut eteen ja blokkaa siinä osan liiketuntemuksista. Ihan isoveljensä tavalla Unirosvo siellä vipelsi ja räpelsi; suurta osaa eteen suuntautuvista potkuista en tuntenut, vaikka näin ne siinä näytöllä.

Valitettavasti istukka tosin kiinnittyy kohdun etuseinään sen verran alas, että kaartuu kohti kohdunsuuta ja jää vähän turhan lähelle sitä. Kätilön mukaan kyseessä ei missään nimessä ole varsinainen eteisistukka (eli istukka, joka peittää kohdunsuun kokonaan ja on siten vähän ongelmallinen, koska istukan läpi ei oikein voi syntyä, ja toisaalta istukkaa ei voi synnyttää ennen vauvaa), mutta maaliskuun alussa rv 28 tarkistetaan, onko istukka siirtynyt kauemmas kohdunsuun tuntumasta kohdun kasvaessa. Yleensä näin käy kuulemma luonnostaan. Jos ei, sitten tilannetta kaiketi punnitaan synnytystapa-arviossa uudestaan. Sen tarkemmin en kysynyt, koska mikäli Unirosvo nyt alkaisi tulla maailmaan ennen seuraavaa kontrolliultraa, se olisi joka tapauksessa aika ongelmallista ja kohdunsuun tuntumassa majaileva istukka olisi silloin murheista pienimpiä.  

Pääkopasta löytyi aivot ja aivoista löytyi kaikenlaista, mitä aivoista kuuluukin löytyä

Eli tällä hetkellä kaikki on hienosti. Ja mikäli joku lukija miettii tuota sukupuoliasiaa, niin tiedoksi: ei haittaa yhtään, vaikkei perheeseen tule tyttöä. Ei me tarvita pinkkejä hiuspinnejä nurkkiin lojumaan eikä itkuja siitä miten lempiglitterpaidan hileet on lähteneet pesussa irti (mä voin tarvittaessa itse vastata siitä puolesta).

Sitä paitsi kyllä mä sen tiesin jo. Monta kertaa olen sanonut Miehelle jotain tyyliin sitten kun pojat on isompia…ei kun siis lapset. 

Pojat, lapset. Meidän pojat, meidän lapset.