Vuosisummaus, sittenkin

Aloin uudenvuodenyönä juuri ennen valojen sammuttamista (jota seurasi suunnaton ärtymys siitä, onko se äänekkäin paukuttelu ihan pakko ajoittaa juuri keskiyöhön, jolloin mun levoton kroppa ja mieli koittavat antaa väsymykselle erävoiton… okei, kyllähän mä sen lopulta hyväksyin, eikä se pommitus kestänyt kuin vartin, ja sitten nukkumatti sai rauhassa tehdä tepposensa) miettiä mennyttä vuotta. Ehkä siksi että niin moni tuttu oli Facebookissa tehnyt sen vuoden kohokohtien summaamissovelluksen.

Vuoden viimeiset päivät olin ajatellut sen kummemmin erittelemättä, ettei kuluneessa vuodessa nyt mitään niin kummallista ollut. Koko vuosi kotiäitinä, eikä meidän perheeseen edes syntynyt uutta perheenjäsentä sen vuoden aikana.

Mutta olihan se 2013 loppujen lopuksi aika [ADJEKTIIVI] vuosi. Hyvä? Ei ehkä paras. Aika stressaava (oma vika, kun on tää luonto), aika väsyttävä (niin kun oli se vauva joka koko kevään heräili puolentoista tunnin välein). Huono? No ei, ei tosiaankaan huono!

Alkuvuosi

Tammikuussa rohkaistuin ja lähdin nelikuisen kanssa vauvajumppaan. Helmikuussa alkoi myös vauvatanssi. Hyvä ja huoleton vauvan kanssa menijä musta ei silti tullut. Talvi oli kylmä, luminen ja pitkä. Aikavaras nukkui päiväunia lumikasojen keskellä takapihalla, oppi kääntymään vatsalleen ja alkoi syödä soseita. Ensimmäinen flunssakin iski. Ja yöunet typistyivät erinäisistä syistä (tutti, kääntyminen, ties mikä) naurettavan repaleisiksi. Maaliskuussa, kun talvi vain jatkui ja hyytävät puhurit kuivattivat mun ja Aikavarkaan ihon suunnilleen ruvelle, myönnyin Miehen ehdotteluille ja lähdettiin viikoksi Espanjaan koko poppoo. Matkalla Aikavaras oppi riehumaan, ja ponnistamaan konttausasennosta eteenpäin kunnon loikan naamalleen lattiaan.

Äiiiiiti, en jaksa enää olla mahallaan!

Oli siellä pimeässä alkuvuodessa valoisia iltapäiviäkin

Matkalla vauvajumpasta kotiin

 

Lelukoriin kurottelua kestopeppuna. Ja niiiiin vähän tukkaa nykyiseen verrattuna.

Kevät

Hoitopöytä ja tarravaipat hylättiin, samoin vaunut, koska Aikavaras ei enää pysynyt kummassakaan. Seitsenkuinen oppi konttaamaan, sitten nousemaan pystyyn tukea vasten, ja kämppää piti sisustaa uudestaan. Toukokuussa talvi vaihtui kesäksi ja lapsi pääsi tutustumaan ulkomaailmaan omin käsin. Vaunuvauvasta kehkeytyi hetkessä nurmikkoa nyhtävä, keinumisesta tykkäävä ulkoilija. Minä olin törkeän väsynyt koko kevään kestäneestä yöheräilystä.

Vappupallon jahtausta

Ekoja hellepäiviä toukokuussa

Rohkeana vauvajumpassa

Kesä

Hyvästit imetykselle. Mies vietti putkeen isyysvapaita ja kesälomaansa, enkä mäkään eksynyt sillä aikaa toimistolle. Vietettiin juhannus vuokramökissä ja käytiin Ahvenanmaalla. Ulkoiltiin kolmesti päivässä. Kasteltiin kukkia ja kuivatettiin pyykit ulkona. Puklailu loppui, vihdoin, ja pesetettiin oranssitahraisiksi muuntuneet matot. Loppukesästä Aikavaras oli ekaa kertaa pahasti kipeänä. 

Juhannuksen ilta-aurinko vuokramökin pihassa

Isi teki pihahommia, työnjohtaja lepäsi (puoli minuuttia)

Ruohonkorsia!

Syksy

Aikavaras täytti vuoden ja oppi kävelemään. Leikit kehittyivät, päiväunet puolittuivat kaksista yksiin ja säiden huonontuessa sekä valon vähetessä ulkoilu väheni. Mun kirjoittama novelli pääsi Regina-lehden novellikisan finaaliin, mutta palkintosijaa ei lukijaäänestyksessä herunut. Julkaisupalkkiokin jäi saamatta kun lehti meni konkurssiin. Koska kirjailijanura ei oikein ota auetakseen, päätin hyväksyä Aikavarkaalle tarjotun päiväkotipaikan ja palata palkkatöihin. Unirosvo ilmoitti tulostaan, alkoi aamuoksentelu ja kokopäivähuonovointisuus. Ja paniikki. Niihin tottui. Sitten ne menivät ohitse. Ai niin ja täytin itse 30 vuotta. 

Isosiskon 1-vuotislahjaksi kutoman paidan sovitus ja ensiaskeleiden treenausta

 

Syyskuun alussa iltaisinkin oli vielä lämmintä

Ou nou...

Kurahousupukari heittää hiekkaa: "Eittä, eittä!"

Loppuvuosi

Joulua kohti alkoi jännittää Aikavarkaan tammikuinen päiväkodissa aloittaminen ja oma tilapäinen töihinpaluu. Joulusta jäi päällimmäisenä mieleen se, miten Aikavaras alkoi Isomummin luona joulupäivänä itkeä aina kun Miehen serkku lopetti joululaulujen soittamisen pianolla. Ja se etten saanut ottaa kylmäsavulohta, briejuustoa ja punaviiniä. 

Riehuja sammuu päiväunille

Iltapäivän viimeisessä valossa puistot olivat yleensä tyhjiä. Marraskuun alun jälkeen sitä valoa ei kyllä juuri ole näkynyt. Onneksi Aikavaras tykkää heijastimista.

Ei, ei missään nimessä huono vuosi! Kiinnostava, vaikka välillä turruttava; opettavainen, ja oppiminen on aina vähän raskasta. Mutta sen arvoista.  

Ja tietynlaisesta pikkulapsiajan samanlaisuudesta huolimatta vuosi oli jatkuvaa muutosta. Alkuvuodesta perustin tämän blogin osittain juuri siitä syystä, että pelkäsin hetkien ja muistojen ja ajatusten katoavan taltioimattomina. En kadu. Kiva, kun jaksatte seurata mitä täällä tapahtuu. Suurimmassa osassa äiti(ys)blogeja julkaistaan sumeilematta kuvia niin omasta naamasta kuin lapsesta tai lapsikatraasta. Mulle taas oli alusta asti selvää, etten julkaise selkeästi identiteetin paljastavia kuvia vaan tällaisia kännykkäkameralla näpättyjä hetkiotoksia tekstiä rytmittämään. Lähikuvat nauravista naperoista on tietenkin suloisia ja varmaan meidän elämän visuaalinen dokumentoiminen naamoineen kaikkineen lisäisi lukijamäärää, mutta lukijamäärä ei ollut eikä ole itsetarkoitus. Kirjoitan teille, ja useista kimuranteista tilanteista selviää paremmin kun miettii saisiko tästäkin lopulta mehevän jutun blogiin, mutta samalla tallennan näitä muistoja itselleni tulevaisuuteen. 

Menneisyyden minälle lähettäisin mielelläni viestin: ota rennommin. Ei haittaa vaikket pysty kontrolloimaan kaikkea. Ei haittaa vaikket ole ns. synnynnäinen äiti. Ja pyydä apua ennen kuin olet niin rättiväsynyt että itket uupumuksesta.  

***

Tämä postaus on etukäteen ajastettu. Sillä aikaa Lontoossa: ihmisvilinän ihmettelyä, toivottavasti välillä hetki myös poutaa, ja rauhassa aterioituja aterioita (ilman että yhden istuen pureskellun haarukallisen hinta on, että joku kikkailija putoaa sohvalta pää edellä parkettiin). Sillä aikaa Suomessa: mitä todennäköisimmin äiti-elämäni päähenkilöllä kaikki hyvin.