Häntä heiluen ja rv 39+0

Oodi kortisonille (toivottavasti ei liian aikaisin). Tämä nuha ei ole vienyt Aikavarasta hinkuvinkumaahan, sohvalle rohisemaan huonovointisena pikkuraatona. Nenä vuotaa välillä mutta hyvinhän sen liman voi hihaan pyyhkiä, ruoka maistuu ja yöyskä häiritsee vain vanhempia. Vauhtia hidastaa vain… no, kaatumiset, kunnes tantereesta kömmitään ylös ja jatketaan juoksemista. 

Eilen osallistuimme koko poppoolla päiväkodin kevätjuhliin, jotka järjestettiin lähimetsässä teemalla peikot ja keijukaiset. Olisi tietysti voinut tarjota Aikavarkaalle jotain keijunsiipiäkin, mutta peikkotukka löytyi omasta takaa ja oli huomattavasti helpompi duuni nappaista omasta villatakista irti turha härpäke ja ommella se ruskeiden 92-senttisten velourpöksyjen takamukseen kuin raahautua ostoksille turhaa krääsää haalimaan. Nyt en kyllä jaksa irrottaa tiukasti ommeltua häntää, joten housuista taisi tulla pysyvästi peikkopöksyt. 

Ja taas kiinnitimme siihen huomiota: kun muut alle/vähän yli 2-vuotiaat kävelivät käsi jommankumman vanhemman kädessä, ujostelivat jännää tilannetta ja taapersivat varovasti keijujen ja peikkojen tehtäväpolkua pitkin, mitä teki Aikavaras? Juoksi puolitoista tuntia pururataa ja metsäpolkuja eestaas, painoi karkuun riemusta hihkuen, kompastui ja totesi ”pipi” ja jatkoi saman tien juoksemista. Että virtaa riittää, kiitos kysymästä. Onneksi oli Mies mukana, mä en olisi pysynyt perässä siellä juurakoiden yli hyppiessä.

(Välihuomautus: Hienoahan se tietty on, että lapsi tykkää ja osaa liikkua. Päiväkodin vasu-keskustelussakin kehuttiin Aikavarkaan ketteryyttä ja aktiivisuutta. Toisaalta kehuttiin myös mieltymystä kirjoihin ja taitoa kuunnella satuja sekä keskittyä palapeleihin ja nappulatauluihin. Kotonakin lukeminen, järjestely ja leegotyyppinen puuhastelu on päivittäistä toimintaa ja uusia sanoja ja keskustelunavauksia kuullaan jatkuvasti, joten vaikka toisinaan alleviivaan Aikavarkaan vilkkautta ja riehakkuutta, en pelkää edes puolen prosentin verran minkäänlaista keskittymis- tai ylivilkkaushäiriötä.) 

***

Rv 39+0. Neuvolassa kaikki jees, mutta parin kehnoakin surkeammin nukutun yön jälkeen silmien takana jomottaa ja kroppa sanoo älä seiso, älä nosta, älä tee. Mutta pakkopakkopakko vielä vähän suorittaa, puuhastella sitä sun tätä, käydä läpi listoja, miettiä miten tulisi tästä vielä valmiimmaksi, kunnes olen niin puhki että kun jään paikoilleni, ei ole enää energiaa panikoida (ensiluokkainen äitimateriaali tässä hei: kun muut [öö ketkä? no en tiedä, mutta varmaan ihan kaikki muut] elelevät pumpulisissa syntyisi jo, can’t wait <3 -fiiliksissä, minä märehdin ja stressaan…). Jos vain lepään, huolet tulvivat yli murheiden likakaivosta (anteeksi kornit kielikuvat; kyllä huomaa etten ole aikoihin kirjoittanut fiktiota…) yksi kerrallaan. 

Mies on alkuun viikon kotona ja sen jälkeen töissä vuoroin kaksi ja vuoroin kolme päivää viikosta. Lähinnä murehdin niitä päiviä, kun olen yksi kahden vaippasankarin kanssa:

• Miten ihmeessä onnistuu imetys, kun kämpässä riehuu hurrikaani nimeltään Aikavaras? Jos vauva tahtoo aluksi syödä tunnin kerrallaan tunnin välein…ja tällä hetkellä banaanin pilkkominenkin on joinain päivinä liian pitkä askare, jonka aikana Aikavaras ehtii avata pakastimen, napata jääkaapista appelsiinin, kiivetä sohvalle hakkaamaan sillä appelsiinilla ikkunaa, piilottaa sen appelsiinin jonnekin, kiivetä keittiön pöydälle seisomaan ja tulla sieltä mukkelismakkelis alas? Lähteekö maitoa edes tulemaan, kun hermostun kämpän tuhoutuessa ympäriltä pala palalta?

• Miten pääsen edes käymään vessassa niinä ah-niin-inhoina ekoina aikoina, kun pitää vielä helliä tikkejä käsisuihkulla? Vaihtoehdot: Jätän vauvan turvaan ulkopuolelle ja otan Aikavarkaan mukaan kiskomaan käsisuihkun multa ja kastelemaan kaiken. Houkuttelevaa. Sitä paitsi se osaa avata oven. Ja lukonkin. Tai sitten otan vauvan mukaan ja lukitsen Aikavarkaan ulkopuolelle. Mikäli ruoka ei ole uunissa tai hellalla. Sitten pitää vain valmistautua kestämään ulkopuolella tapahtuva tuho.

• Miten pysyn hengissä, jos vauva huutaa ja syö yöt läpeensä ja nukahtaa kunnolla vasta kun Aikavaras jo herää uuteen aamuun? Aikavarkaan ekoina parina kuukautena juuri se aamukuudesta aamuysiin kestänyt lepohetki piti mut toimintakuntoisten kirjoissa. Olen äärettömän huono nukahtamaan, jos samojen ulkoseinien sisällä joku möykkää, joten nukkuminen jäänee yrityksen tasolle vaikka Mies kanniskelisi karjuvaa kääröä aamuyön pikkutunneilla tai heräisi vaihtamaan Aikavarkaalle aamuvaippaa ja laittamaan puuroa mikroon puoli seitsemältä. No kai sitä muutaman kuukauden pärjää tunnin yöunilla. Tai sitten Unirosvo on eri kaliiberia kuin Aikavaras saman ikäisenä; nyt vain oletan kohtaavani samat haasteet kuin silloin, kun en muustakaan tiedä (paitsi kuulopuheita, joihin en luota).

Kerron vastaukset sitten kun tiedän ne: jälkikäteen. 

Siihen asti pitäisi kai suhtautua vauvan tuloon kuin Aikavaras, joka ryntää tuulikaappiin kiskomaan ulko-oven kahvaa – avaa! avaa! – aina kun aloitan lauseen sanoilla ”sitten kun vauva tulee”.

Kevennyskuva 1: maanantain ukkoskuurojen jälkeen lapioimassa vettä kotipihalla

Kevennyskuva 2: Ja sitähän lapioitiin, kunnes kaikki lammikot tyhjenivät.