Kaikille Ihanille Äideille

Päiväkodin väliovesta bongasin kutsun perjantaiaamuiseen kakku- ja hemmotteluhetkeen: Kaikille Ihanille Äideille.

Juu, ei koske mua, ajattelin. Olo on nimittäin ollut kaikkea muuta kuin Ihana Äiti viime viikkoina, kun olen toistuvasti tuottanut pettymyksiä Aikavarkaalle eikä taapero ole epäröinyt ilmaista mielipidettään tilanteista. 

Ensinnäkään en ole kertaakaan päiväkodista kotiin tultaessa suostunut jäämään pihalle polkupyöräilemään, vaikka lapsi miten olisi ruinannut. Koska molempien silminnähtävä väsymys, koska päiväuniaika, koska vaipanvaihto, koska sade… Hah, tekosyitä Aikavarkaan mielestä. Olin vain ilkeä despootti. 

Toisekseen, olen toistuvasti kieltänyt leikkimästä tuulikaapissa ja hakenut Aikavarkaan sieltä pois. Koska en tykkää siitä että kaikki mun huivit ja hanskat päätyvät hiekkaiselle lattialle ja taapero kävelee Isin kuraiset lenkkarit jalassa niiden päällä ja heittää sitten kaikki käsiinsä saamat kengät päin peiliovia ja niin edelleen. Tyhmä tyhmä Äiti, miksei koskaan saa tehdä mitään kivaa! 

Enkä tämän hirmuvatsan ja sen katalysoimien, yllättävän monipuolisten särkyjen kanssa jaksa monimutkaisia, pitkällisiä ulkoiluriehoja, vaan mieluiten istuisin hiekkalaatikon kannella jalat mahdollisimman vähän koukussa, nojaisin käsillä takakenoon ja katselisin kun Aikavaras tekee kauniisti hiekkakakkuja. Jutella kyllä voisin samalla: katso, lentokone lentää, kuuletko kun kaukana ajaa juna, tuossa on koivun urpu, koristellaanpa kakku sillä. No, todellisuudessa joudun hakemaan Aikavarkaan naapurimummon kukkapenkistä, taloyhtiön kompostista, mahdollisesti jo käärmeitä vilisevän heinikon reunalta, enkä tietenkään tyhmyyttäni ymmärrä, minkä laulun se pyytää vaatii laulamaan samalla kun annan keinussa vauhtia. Joten mun kanssa ulkoillessa kaikki on tyyylsääääää. 

Täytyy myös mainita, että olen pistänyt ikävästi stopin muutamalle ruokailuhetkelle, koska en minkään kivan päälle ymmärtämättömänä ole antanut Aikavarkaan heitellä ruoanpaloja lattialle ja valutella jatkuvasti maitoa mukista pöydälle tai päähänsä. 

Enkä ole suostunut leikkimään leegoilla puoli kuudelta aamulla vaan yrittänyt vakuuttaa, että vielä kannattaisi levätä vähän ja sitten sen lepäämisen jälkeenkin mieluummin keittää ensin kahvia kuin kaivaa lelut yhdessä kaapista, ja sitten olen vielä itsekkäästi halunnut käydä vessassa! 

Paha moka oli sekin, kun en tajunnut, tyhmä kun olen, mitä tarkoittaa ”ippu”. Vaikka Aikavaras toisti sanan selkeästi monta kertaa keskellä olohuonetta, yhä kovenevalla volyymilla niin kuin bussikuski suomea puhumattomalle asiakkaalle, en silti tajunnut. Sitten koitin vielä kauhean  tyhmästi ottaa lattialla itkuhuutaen kieriskelevän, mattoa jaloin ja nyrkein takovan Aikavarkaan syliin, siis tosi typerästi. Ja kun se rimpuili sylistä pois, ihan tositosi tyhmästi annoin sen mennä takaisin lattialle kieriskelemään itkuhuutaen.

(Myöhemmin selvisi että ”ippu” on vesihörppy. Vihjaisin, että seuraavaksi kun mieli tekee ippua, voisi pikkuherra mennä keittiöön ja vaikka osoittaa sitä vesimukia tai pyytää vettä, kun se on löytynyt sanavarastosta jo viime heinäkuusta asti, niin kauan että tyhmempikin äiti tajuaa.)

Niin että. Hermot ovat välillä joustaneet ja välillä eivät, sekä minulla että ei-kovin-kärsivällisellä-ja-paljon-kaikenlaista-tahtovalla lapsella.  

No menin kuitenkin sinne Ihanille Äideille suunnattuun tilaisuuteen. Varmistin kyllä ensin Aikavarkaan lempihoitajalta, että olen tervetullut, vaikka on kotona vähän tällaista nykyisin. 

Oli kakkua, keksiä ja mehua. Oli lahja Aikavarkaalta äidilleen. Oli päiväunihuone, joka oli muutettu kylpylämäiseksi rentoutushoitohuoneeksi: lattialla patjoja, ruusun terälehtiä, himmeä valaistus, rentouttavaa taustamusiikkia, ja tarkoituksena oli että äidit saavat hetken makoilla tai istuskella patjoilla ja lapset pyörittelevät sellaisia nypyläisiä rentoutuspalloja äitien väsyneitä selkälihaksia vasten. 

Hauskoja ideoita ja onnistuneita toteutuksia. Kiitos päiväkodin työntekijöille ajasta ja vaivasta! 

Pakko kuitenkin mainita, että Aikavaras ei tainnut ihan hiffata taikka vain arvostaa minun laillani näiden erikoisjärjestelyjen olennaisia pointteja.

Koska totta kai me viihdyttiin äiti-lapsiparina siellä spa-huoneessa peräti 30 sekuntia, jonka aikana Aikavaras ehti heittää kaikki pallot ympäriinsä ja kiskoa mankkarin johdon seinästä. Sitten syötiin rauhassa kakkua ja keksiä aulassa, eli estin Aikavarasta sylkemästä suussa mössäämiään dominokeksinpaloja muiden lasten kenkiin ja unohdin oman kahvikuppini yhden pojan lokeron päälle, jonne sen perässäjuoksemiskiireessä laskin. Elämä rauhoittui, kun Aikavaras sai mennä syömään puuroa omiensa pariin ja osoittamaan tuttuun tapaan mulle ulko-oven, josta mun olisi mielestänsä suotavaa astua mahdollisimman pian ulos: "Äiti, pois! Sinne!"

Vaan onhan tämä ihana. Lahja avattu tänä aamuna klo 6.50.

Kohta mun kättäni isompi koura...

Nyt seiskalta on meininki tämä. Pienin jaloin tepsutteleva herätyskello soi tänäänkin klo 5.45 (toisaalta tänä aamuna muhun ei näköjään kohdistu liiallisia vaatimuksia, joten pystyn lisäämään eilen luonnosteltuun postaukseen nämä kuvat). Taitavat viimeisen puolentoista viikon perusteella olla puoli kasin aamut menneen talven lumia tässä talossa. Ainakin joillekin. Nyt leegohuoneesta nimittäin kuuluu iloisella äänellä: "Isi nukkuu!"

 

Onnellista Äitienpäivää kaikille äitilukijoille ja miksei muillekin... 

Ja ihan kokonaan riippumatta siitä, onko olo ihana vai ei!