Kotona

Ja pää pyörällä; siirtymä sairaalamaailmasta kotioloihin oli aika suuri, vaikka ehdinkin viettää Tyksissä vauvan kanssa vain kolme ja puoli päivää.

Osittain pyörrän myös ne ”ei pelota” -höpötykseni. Kylläpä pelottaa. Nyt tässä pärjäillään ihan hyvin, kun on kaksi aikuista ja Unirosvo lähinnä nukkuu. Mutta entä sitten, kun Mies palaa töihin? Entä sitten, jos ja kun Unirosvo muuttuu vaativammaksi?

Vielä hehkeissä sairaalavaatteissa

Kotiuduimme eilen, kun Unirosvon paino todettiin noususuhdanteiseksi ja mun luontaisesti littanahko etumus oli turvonnut kahdeksi kivistäväksi palloksi. Kolmelta Aikavaras katsoi ikkunasta, kun nostelin taksista turvakaukaloa, sairaalakassia, Liberon promolaukkua ja Mummien tuomia lahjakasseja, jotka olin unohtanut laittaa etukäteen Miehen matkassa kotiin. Taaperon hymy vaihtui kuitenkin nopeasti känkkäränkäksi. Kaikki oli väärin, mitään ei ollut tarpeeksi, mikään ei huvittanut, Äidin syli ei kelvannut, Isi ei saanut mennä vessaan, välipala oli huono mutta välipalattakaan ei halunnut olla. Lopulta räkä poskella rääkyminen laantui ja Äiti sai kaipaamiaan haleja korkoineen. Sen jälkeen Aikavaras on ollut aina välillä iloisesti hämmästynyt nähdessään mut täällä kotona. 

Kenties ainoaksi jäävä kasvokuva Unirosvosta matkalla kotiin. Ensi viikolla sen kasvot ovat jo erinäköiset.

Olo on tänään, heikkounisen yön jälkeen henkisesti kuin kahteen suuntaan venytettävällä kuminauhalla. Kun imetän vauvaa, tuntuu että pitäisi ottaa Aikavaras syliin, rakentaa leegolinnaa, mennä ulos tekemään kaikkea mikä raskauskankeuden takia jäi taaperon kanssa tekemättä viime kuukausina. Kun autan Aikavarasta syömään lounasta tai istutaan sylikkäin sohvalla, vauvahattarahormonihuuruinen mieli tahtoisi sulkeutua oven taakse kaksin uuden vauvan kanssa, haistelemaan sen niskakuoppaa ja katsomaan, miten sen poskeen tulee pieni hymykuoppa, kun ilmakupla etenee tuoreessa suolistossa. Omatunto kolkuttaa: miksi et ollut näin vauvahuumassa Aikavarkaan synnyttyä? Miksi itkit ja olit ahdistunut, miksi pelkäsit pukea vauvaa, miksi et halunnut nukkua vauvan vieressä, miksi koit silloin kaiken ylivoimaiseksi tai ainakin tosi hankalaksi? 

Aikavaras piirtämässä liidulla (pöytään näköjään) aamupäivällä, kun Unirosvo nukkui. Pääosassa kuvassa päiväkodin pihalla tulleet pipit.

No, tuskin tätäkään ehtii murehtia sitten kun vastasyntynyt vähentää päivänukkumistaan. 

Ensimmäinen kotiaamupala sitten uuden ajanjakson alkamisen. Mies toi kaupasta croissanteja, minä olin kekseliäästi ostanut jo viime viikolla jääkaappiin synnytyksen jälkeisiä aikoja odottamaan brie-juustoa. Hyvä pari. Ja puuroa tietysti. ...ja kahvia...

Nyt sain lounaani syötyä. Mies vetäytyi lepäämään, Unirosvo nukkuu jo toista tuntia, Aikavaras nukahti puoli tuntia sitten. Taidan napata vauvan kainaloon ja laittaa silmät kiinni.