maanantai 19. toukokuuta 2014

Viikonloppua kuvina ja paniikkia tekstinä



Perjantai-iltapäivänä Aikavaras vakoilemassa naapureita: "Avaa, avaa ojoa!" (=ovea). Vielä puoliltapäivin sateli ja lämpöä oli vajaat kymmenen astetta. Joten totta kai sorruin ylipukemiseen puoli viideltä iltapäivällä, kun vihdoin selvittiin päiväunien ja välipalan ja sekalaisen riekkumisen jälkeen pihalle.


Mun piti heti ensitöikseni heivata takki ja neuletakki penkille. Taloyhtiön leikkipaikalle ei tuullut yhtään, joten vaikka mittari näytti vain kahtatoista astetta, yksi pitkähihainen riitti ex-vilukissalle, jota mahapainotteiset kymmenen lisäkiloa taitavat lämmittää. Aikavaras leikki myös selkä hiessä, Äitinsä terrorisoima raukkaparka, mutta ei se onneksi tuntunut menoa haittaavan.


Lauantaiaamuna kuuden aikaan kastetta takapihan nurmikolla. Koivun alle on puhkeamassa pari punaista tulppaania. "Ippa-ukka", Aikavaras osoittelee.

Isäänsä tullut: kun etsii jotain tiettyä kirjaa, koko pino on pakko räjäyttää pois etsinnän tieltä. Minä taisin tässä vaiheessa tulla keittiöstä kahvinkeittopuuhista silmät vielä ristissä.

Ja sitä kahvia odotellessa päätin sinnikkäästi lepuuttaa itseäni vielä sohvalla ja teeskennellä, etten huomaa kiellettyä puuhaa (tuolien työntelyä ympäriinsä).

Lauantai-iltapäivänä suunnattiin Seikkailupuistoon Kupittaalle. Aluksi Aikavaras ujosteli ja ihmetteli uutta paikkaa ja lapsivilinää, ja ilman ponnekasta ohjausta olisi varmaan jäänyt lapioimaan kiviä rattaisiinsa puoleksi tunniksi. Pikkuhiljaa kaveri rohkaistui, ja lopulta yllätyshitiksi osoittautui kahluuallas.

Sunnuntai toi vielä kuumemman sään ja uuden Seikkis-iltapäivän. Pitkistä hihoista ja lahkeista taaperolla en suostunut luopumaan, mieluummin suojaan herkän ihon väljällä kankaalla kuin kemikaaleilla. Poskiin ja kämmenselkiin laitoin kyllä fysikaalista suojaa (Eucerin Kids SPF 25) aamupäiväulkoilun ajaksi. Luonnonkosmetiikka-aurinkorasvoista mulla on valitettavan huonoja kokemuksia, siksi päätin tässä asiassa luottaa melko lailla sokeasti apteekkihenkilökunnan tietotaitoon.




Taas kahlaamaan...



Vaihtopaita tuli tarpeeseen, samoin rusinat, joilla lapsen sai houkuteltua pois altaasta vanhempien aurinkojaksamisen loppuessa.




Mitä kuvista ei näe:

  • että kovin etupainotteiseksi kasvaneen, yöhikoilevan äiti-ihmisen olo oli auringonpaahteessa varsin tukala ja ärtyisä
  • että sunnuntai-iltana Aikavarkaan aivastelu ja nenän hierominen, jota epäilimme viikonlopun aikana orastavaksi siitepölyallergiaksi, muuttui vuotavaksi nenäksi
  • että maanantain vastainen yö oli levoton ja nyt vietetään kotipäivää
  • että olen 85-prosenttisesti ja kasvavassa määrin paniikissa: Flunssako, taas? Tuleeko taas infektioastmailua vai suojaisiko kortisonikuuri siltä? Joudunko viemään Aikavarkaan lääkäriin? Miten jaksan fyysisesti, kun Mies on keskiviikon ja torstain työmatkalla? Ja jossittelua: Entä saanko itse tartunnan? Millaista on synnyttää flunssassa? Mitä jos se sitten tarttuu vastasyntyneeseen? (Tai jos ehdinkin sairastaa koko flunssan tai ainakin pahimman alkupuoliskon ennen synnytystä, miten isoksi Unirosvo on ehtinyt kasvaa? Viisikiloiseksi? Millainen tilkkutäkkityö minusta tulee, ja mitä jos vauva juuttuu hartioista kiinni ja kärsii hapenpuutteesta?)
  • että to do -listasta voi ruksia taas kohtia yli: vaunujen kunto on tarkistettu; kolmisensataa valokuvaa viimeisen puolentoista vuoden ajalta teetetty ja niistä Aikavarkaan kappaleet taltioitu jo albumiin; sairaalakassiin lisätty myös pähkinäpatukoita nälkäkohtausten varalta; Aikavarkaalle hankittu Babiators-aurinkolasit ja hellekelin tossut sekä Pikku-Siili -lastenkirppikseltä röykkiö lyhyt- ja pitkähihaisia t-paitoja ja erilaisia housuja alkaneen kesän ja tulevan syksyn tarpeisiin.

Rv 38+5 ja ulkona alkoi ukkostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti