Eroon tutista?

Listasin taannoin, että ennen Unirosvon syntymää pitäisi mm. siirtää Aikavaras nukkumaan lastensänkyyn ja vieroittaa lapsi tutista. Yksi kahdesta hoidettu, ja väliraportinomaisesti voinen todeta, että hyvältä näyttää tällä hetkellä. Sängystä pois hyppäily ja ylenpalttinen kikkailu nukkumaan mennessä väheni nimittäin minimiin.

Sitten se tutti. Voi apua… Tutista on muodostunut Aikavarkaalle ihan liian tärkeä asuste, vaikka niin ei ollut lainkaan tarkoitus käydä. Miten tässä sitten kävi näin?

Joskus puolen vuoden iän jälkeen tutti oli petollisen helppo tuikata suuhun, kun tuli menemisiä ja tulemisia joissa Aikavaras kitisi (kun kerran ei koskaan ollut mikään sivustakatsojapersoona, joka tyytyväisenä möllöttäisi muiden hoitaessa asioita). Ei viihdy autossa – tutti. Ei viihdy rattaissa – tutti. Ei jaksa odottaa – tutti. Ei tykkää pukemisesta – tutti. Lapsen käsien motorinen kehitys varmisti osaltaan, että tutti löysi tiensä suuhun, jos sellainen jossain ulottuvilla vilahti. Sitten tuli nuhia – no tutti lohduttaa! Ja yhtäkkiä Aikavaras täyttikin vuoden ja alkoi omatoimisesti vaatia tuttia, kun tiesi missä niitä säilytetään, ja kieltäytyi antamasta tuttia pois herättyään yöunilta tai päikkäreiltä: ei en anna, muuuuun tuttiiiii! Jossain vaiheessa syksyllä ja talvella Aikavarkaalla oli tutti suussa aina ulos pukiessa (koska se rajoitti hieman sitä tajutonta rimpuilua ja karjuntaa) ja kauppareissuilla ainakin paluumatkalla (koska se rajoitti hieman sitä ärsyttävää kitinää ja kärsimätöntä itkeskelyä ja rattaista pois tempoilua). Tuttia oli suoraan sanoen ihan liikaa. (Siis mun mielestä. Aikavarkaan mielestä sitä ei ollut koskaan tarpeeksi. Kun sai yhden suuhun, tuli itku, kun piti saada toinen käteen ja kolmas toiseen käteen.) 

Tutti pääsi nojatuoliin. "Istuu", Aikavaras raportoi.

Tietoisena projektina ollaan kyllä aina vähän väliä karsittu tutin ”huvikäyttöä” ja yritetty rajoittaa tuttia nukkumaanmenotilanteisiin ja nukkumiseen. Nykytilanne on tämä: Tutti ei jää suuhun pitkäksi aikaa päiväunen tai aamuheräämisen jälkeen. Vain päivä- tai yöunivaatteita pukiessa saa tutin – sillä ehdolla, että pukeminen sujuu rauhallisesti. Riehuminen ja pakoon rimpuilu on merkki, että tutti ei rauhoita, joten tutti on silloin hyödytön, ja se otetaan pois kunnes hommat sujuvat rauhallisemmissa merkeissä. Myöskään kauppareissulle tuttia ei enää edes oteta mukaan, koska Aikavaras alkoi nakella sitä tahallaan pois, eikä mulla ole mitään intressiä pestä tutteja kaupan lattian jäljiltä joka ostosreissun jälkeen tai noukkia kunnon keihäänheittäjän otteella viskattua tuttia autotieltä keskellä risteystä. 

”Nyt ei tarvita tuttia. Luetaanko kirjaa / lähdetäänpä ulos / ihan kohta on välipala / haluatko rakentaa leegoilla?” on nykyisin tavallinen reaktio Aikavarkaan tutinkerjuuseen. Eikä unillekaan saa enää kahta useampaa tuttia. 

Tuolta keittiön työtason takakulmastahan niitä löytyy joka lähtöön.

Nukahtamista ja väsyneenä rauhoittumista tutti kyllä edesauttaa. Mutta luovuttava on, koska jos Unirosvo alkaa käyttää tuttia, sitten Aikavaras pöllii aina vauvan tutin, ja ennemmin tai myöhemmin vieroitus pitää joka tapauksessa tehdä, ja mitäs sitten kun vauvalle jää tutti siinä vaiheessa kun kaksivuotias vieroitetaan, mitenkä se perustellaan, ja ah ahdistusta.

Eli pikimmiten toimeen… Vai?

No, oikeastaan ei.

Aikavarkaan 1,5-vuotisneuvolassa mainitsin tutistaluopumissuunnitelmasta. Yllätyksekseni neuvolalääkäri oli eri mieltä: jos tutti on lapselle tärkeä ja auttaa rauhoittumaan, ei varsinaista kiirettä ole, vaikka pikkusisarus on syntymässä.

Ja toisaalta: Aikavaras tosiaan alkoi käyttää tuttia muulloin kuin nukkuessaan vasta puolen vuoden iässä; ehkä tulokas on samaa sorttia. Ja kun vauvalla on tutti suussa vain vaunussa, liinassa ja sängyssä, suurta varastamisriskiä tuskin on. Tai ehkei Unirosvo huoli tuttia lainkaan. Lisäksi kaksivuotiaan kanssa lienee helpompi neuvotella (eli käyttää lahjontaa) tutista luopumisesta kuin tämän 1 v 7 kk ikäisen kanssa. Vajaat puoli vuotta tuo (toivottavasti) ihmeen paljon lisää käsityskykyä, ihan sama millä tavalla tutista luopuminen meillä sitten hoidetaankaan. (Oravavauvoille viemistä tuskin edes harkitaan, vaihtoehdot lienevät joko tuttien meneminen rikki tai se, että tutti on vauvojen juttu ja kun heittää omansa roskiin, saa palkinnoksi valita jotain kivaa.)

Joten koska hammasterveydellisistä syistä tutista ei ole vielä pakko luopua, ja koska tehtävä tuntuu näin spekulointitasolla tässä kehitysvaiheessa varsin työläältä, homma taidetaan suosiolla jättää syksyyn. Miksi tehdä jotain pelottavaa nyt, kun sitä voi rauhassa lykätä puolella vuodella?

"Isää uttua (= lisää tuttia)!" riemuitsisi Aikavaras jos kuulisi mitä täällä kirjoittelen.